Luovuustesti

Jos sinulle annettaisi kasa risuja, villalankaa ja rautalankaa ja sanottaisi, että teeppä näistä mobile, niin mitähän siitä syntyisi?

Olen saanut ohjata oikein mukavaa taideryhmää paperimassapatsaiden teossa. Nyt viimeisellä kerralla ennen joulua emme päässeet patsaiden kimppuun, koska niiden piti antaa kuivua vielä. Niinpä pistin ryhmäläiset vähemmän vakavamieliseen, mutta hankalaan luovuus testiin. Siispä lankaa, risuja ja rautalankaa...

Tässä pikkukala, ryhmän nuorimmaisen tekemä.

Ryhmän mummo taas teki tonttumobilen ja opetti samalla muillekin, miten perinne tonttu tehdään.

Ylinnä näkynyt Meksikontähti oli nuoren neitosen käsialaa, tämä taas pikkusiskon.

Harmi, että vanha kamera ja pienet tilapäis työtilat tekivät kuvista surkeita, mutta kuvitelkaas tämäkin mobile kauniine rautalanka sydämineen. Se oli viehättävän omaperäinen.

Ja tässä yksi hauska versio. Tämä oli hyvin persoonallinen, sillä keskellä roikkui vielä hirttosilmukka ; )
Eikös vaan olekin kekseliästä väkeä Konnevedellä? Kaikkia en saanut edes esille, kun kuvat epäonnistuivat.

Mutta kokeile sinä, mitä saat syntymään... No niin. Helppoahan se nyt on, kun on näin monta hyvää mallia.

Mutta jatketaan leikkimistä, eikä oteta itseämme, eikä joulua liian vakavasti. ; )

Joulusammakko

Piristäköön hymy tätä kaamosharmaata päivääsi!

Jos ei teho vielä riittänyt, saat tästä toisen hymyvitamiinin.

Vieläkö masentaa? Tässä vahvempaa sorttia.

Vai tarvitaanko tripla-annos?

Kummaa. Kesken jouluisten askartelujen, alkoi loikkia sammakoita kerästä. Kyllä näitäkin voi ripustaa joulukuuseen? 

Iloa kaamokseesi jokatapauksessa!

Kameran kapina.

Kamera on alkanut kapinan. Se jää aina kotiin.

On ollut paljon touhua. On menossa kolme eri kädentaito kurssia, avustajan töitä ja pari pupun poikasta on syntymäisillään paperimassasta. Niin ja vielä yksi taulu Vapaaseurakunnan seinälle. Ja aina kun lähden näihin hommiin, en muista ottaa kameraa kyytiin.

Mutta kotona sentään tyhjällä hetkellä on tullut rentouduttua virkkuukoukun seurassa ja nyt ei kamera pääse pakoilemaan.

Tässä muutama kuva Luppakorvasta ja valkoisesta lampaasta.

Joulun enkelitkin harjoittelevat paimenten yllättämistä. ; )
Enää kuukausi jouluaattoon. Otetaan tyynesti, ystävät.

Marraskuun metsä

Marraskuun metsä.
Suuri, märkä ja hämärä.
Joku tuntui liikkuvan lähistöllä.
Liekö karhu, joka etsi talviuntaan?

Oli keskipäivä, silti valon vähyys tunki ihoon asti.
Marraskuu.

Onneksi sammal oli vihreää.
Sillä tuntui olevan oma, sisäinen hehkunsa.

Kuka säikähti enkeleitä?

Nalleja on putkahdellut koukun päästä. Toiset ovat jo päässeet matkustelemaan maailmalle. Erityisen iloinen olen muutamasta, jotka reissuavat ystävän paketeissa Romaniaan asti ja pääsevät lastenkotiin tekemään tärkeää ilahdutustyötä.

Sitten piti kokeilla lampaan värkkäämistä, sillä pian on taas hetki, milloin paimenet kedolla lampaineen säikähtävät enkeleitä. Raamatussa ei muuten kerrota lampaiden reaktioita siinä hetkessä...Ties vaikka niiden yksinkertaiset lampaan silmät näkisivät enkeleitä joka päivä. Jospa meiltä ihmisiltä vain on tuo taivaallinen todellisuus jäänyt pimentoon? No, kunpahan leikin ajatuksilla. Onneksi ne enkelit silloin ilmestyivät niin räväkästi, ettei jäänyt epäilykselle sijaa.

Tässä marraskuun pimeässä lepuutan silmiä katselemalla huonekasveja. Ne tuovat vihreän ja kasvamisen tänne loskaiseen hämärään. Tämän asunnon edelliset asukkaat olivat heittäneet pikku rahapuun pihalle lähtiessään. Loppu kesän se nökötti kukkapenkin jatkeena, mutta kylmän tullen otin sen sisälle. Liekkö sitä nälässä pidetty, kun lehdetkin ovat pieniä. Soma pikkurahan puu se silti on. Senttipuu, kun ei euroon yllä.
Ehkä tässä kodissa rahapuukin pitää olla todellisen taloustilanteen mukainen? ; )

Hämäränhyssy aikaa kaikille! Sytytellään valoja, ettei pimeä pääse hiipimään sisuksiin asti.

Ps
Systeemi tilttasi, enkä saa ulkoasua säädeltyä. Kokeilen huomenna parannella tätä.

Mummojen kanssa mosaiikkia

Mummojen kanssa, hoivaosastolla on syksyn mittaan aloiteltu kädentaitopiiriä. 

Mukavia, suloisia mummoja, jokunen pappakin välillä mukana. 

Mutta miten syvään onkaan kylvetty ajatus: "Enhän mie osaa"?

Urheasti ovat mummot silti tarttuneet haasteeseen kokeilla mosaiikin tekoa. 
Koukkuiset sormet ovat saaneet vetristysharjoitusta. 
Kymmeniä kertoja kuulin työn aikana: "Et tästä mitään tule." Silti työ jatkui. 
Ja lopputulos oli varsin mukava eka yrittämältä! 

Siitä juteltiinkin, että kun on elämän aikana ollut hyvinkin taitava tekemään käsillä 
lähes mitä vaan (olisittepa kuulemassa tarinoita kutomuksista, pellavan käsittelyistä, 
lampaiden keritsemisestä, köyden punonnasta...), 
niin nyt on vaikea tyytyä siihen tulokseen, mitä vapisevat sormet pystyvät tuottamaan. 
Mutta silti meillä oli mukavaa yhdessä näperrellä, kun ei otettu itseämme liian vakavasti.

On tässä sivussa koukkukin hiukan hikoillut nalleja vääntäessä.

Tätä nallea tehdessä soi koko ajan mielessä: "Rakkaus on lumivalkoinen..."

"Niin pienen hetken rakkaus on lumivalkoinen..." On tuo avioero möyhittävä loppuun asti. Jospa sitten pääsee syntymään uutta ja hyvää elämään.

Kaikkein pienin punainen nalle osaa ainakin nauttia elämästä, vaikka maa on kuurassa. ; )

Tuhdin enkelin vilkutuksia sinulle!

Kissasaukko ja muuta pikkuväkeä

Nyt kun blogin häviämisestä selvittiin säikähdyksellä, pistän pari kuvaa pikkuväestä, 
joita on putkahdellut koukun päästä aina, kun aikaa liikenee.
Tässä Eetu, Lempi, Kyösti ja Uljas. Nämä hyppäsivät tänään pussiin ja pussi bussiin ja 
matkustavat kohti ystävän kotia terveisiä ja halauksia matkassaan.

Seuraavana vääntäytyi esiin Ernesti, tuo tummempi tyyppi. 
Ernesti kaipasi kaveria, joten pian piti alkaa virkkaamaan uutta. 
Siitä piti tulla kissa, mutta miten sille syntyikin saukon naama? Kai se sitten on kissasaukko. 
Odottakaa vaan, kyllä luonnontieteilijät vielä semmoisen jostain löytää ihka elävänä.

Lumen tulo muistuttaa minua omasta sisäisestä karhustani. Kun kylmä ja pimeä aika vyöryy maisemaan, menisin kovin mielelläni talviunille. 

Mutta yritetään ystävät pysytellä hereillä. Enää kaksi kuukautta, niin valo alkaa lisääntyä ; )

Eikö teille tullutkaan?

Eikö kenellekkään muule ole tullut tätä viestiä? :

"Hei stiinamaija,

Blogit.fi palvelu sulkeutuu 31.10.2013, jolloin sulkeutuvat myös kaikki palvelussa olevat blogit lopullisesti. Ota kuvat ja tiedot talteen blogistasi ennen sulkeutumista, lokakuun jälkeen tietoja ei voida enää palauttaa.

Avaamme myöhemmin uusitun Nettisivu.org -palvelun, jonne voit tehdä myös blogin.

Lisätietoja Tukifoorumilla: http://www.tukifoorumi.com/viewtopic.php?f=34&t=7740&


Ystävällisin terveisin,

Blogit.fi ylläpito"

Kun kaikki vielä innolla kirjottelee ja ehostaa blogejaan?
Minä kun oletin, että koko leikki sammuu tuotapikaa.

Kertokaas joku, mistä aprillipilasta on kyse. ; )

Viimeinen virsi

Tuli ilmoitus, että koko Bloggeri häviää maailman kartalta...
Näin tämä laulu sitten päättyi. 
Ehkäpä tapaamme jossain uudessa kuorossa seuraavaksi!

Hyvää elämää ja bloggailua kaikille ystäville!

Karhujen metsästysaika.

Nyt on karhujen metsästys aika. Jotkut niistä tulivat minun luokseni piiloon, kunnes paukuttelut on ohitse. Ensin putkahti paikalle Ronja-nalle.
Hän harrastaa kahvakuulailua, niinkuin esikuvansakin, ihmis-Ronja.

Eikä ole painotkaan ihan heppoisia... ; )

Sitten paikalle ilmestyi jääkarhu. Niiden pelastaminenhan on muutenkin nyt pinnalla, joten toivotin heti tervetulleeksi. Ei hänkään mikään höyhensarjalainen ole. Muistuttaa ystävääni Mariaa kummasti.

Hänellä on vankka ote painonnostossa, en vain vielä osannut virkata työvälineitä siihen hommaan.

Kohta ovenraosta kurkisteli pikkuinen vesseli, Eetu-nalle. Ihan kummipoikani oloinen.

Ronja yritti antaa sille varhaiskasvatusta kahvakuulailussa, mutta Eetu taisi pistää homman leikiksi.

Ja tässä koko jengi tällä hetkellä. Taitaa kerän päästä pilkistellä ainakin yksi uusi tulokas vielä...

Hyvää metsästysaikaa ystävät! Metsästetään me elämyksiä.

Syys koskenkorvaa tarjouksessa!

 Olen kyllä  raitis ihminen, mutta tänään tuli vedettyä koskenkorvia pää täyteen! ; )

Oli niin upea sää, kuin vain lokakuussa on mahdollista. Niinpä heti aamusta ajelin tutkimaan lähitienootani vähän kauempaa.
Ensimmäisenä Kuusaakoski piti katsoa jokapuolelta.

 

Vanha kamerani vetää viimeisiään, mutta sai sillä jonkinlaista hahmoa tästä Keitele-kanavareitin yhdestä helmestä. Itse sulku olisi tuossa vieressä, mutta se ei innostanut kuvaamaan. Semmoisia betonikanaviahan ne, kyllä te tiedätte.

Seuraavaksi ajelin Kapeekoskelle. Se on seuraava koski samaisella Keitele-kanavareitillä.Sieltä, kanavan ja kosken välistä löytyi viehättävä saari, joka oli laitettu hienosti ulkoilu - ja kalastuskäyttöön. Nuotiopaikkoja ja laavuja löytyi ainakin 5 ja polkuja kiersi joka reunalla ja vielä keskelläkin, jossa kohosi harju. Tramppasin niitä joka suuntaan niin, että jalat jo väsyivät, mutta silmät söivät innolla kaunista maisemaa.

Uskollinen reissukaverini nuuski joka mutkan yhtä innoissaan.

Kuuma tuli ravatessa. Tahvo päätti uida. Vähän pelkäsin, että virta sen vie ja saan hakea sitä jostain ajajuoksulta. Nakkipaketin tuoksu piti sen kuitenkin rannan tuntumassa.

Löytyihän täältä kirkon paikkakin. Veisasin hiljakseen ja epävireisesti "Jumala ompi linnamme" kun se tuli mieleen. Semmoinen kääpiö versio jumalanpalveluksesta minulla.

Vaikka jalkaparat olivat jo muhennosta, ei vielä tehnyt mieli mennä kotiin, vaan suuntasin auton kärsän kohti Hitonhautaa. 

Rahnustin sinne vain vilkaisemaan, että Hitto vielä pysyy montussaan. (tälle paikalle ei vanha ja väsynyt kamera tee oikeutta)Täytynee joku toinen kerta päästä viettämään siellä vaikka koko päivä. Kun satuin kävelemään aluksi vähän harhaan, näin että siellä riittäisi kyllä ihailtavaa. Suomalainen metsä on vaan niin lumoava, ettei pois malttaisi lähteä. Nyt n 10km kävelyn ja koko päivän ulkona olon jälkeen on mukavan laiska olo. Tuntuu, että sain vielä mielen maisemavarastooni säilöttyä monta kaunista näkymää talven ja pimeän varalle.

Kauniita syyspäiviä sinullekin! Säilö sinäkin myös silmillä valoa ja vihreää!