"Entä jos"-jauhantaa liikkuu päässä. Jos jalka katkee, jos eksyy, jos tulee karhu, tai
muu mörkö vastaan. Niitä jos kuuntelee, ei missään pian uskalla liikkua.
Niinpä lähdin. Ja olihan uskollinen henkilökohtainen karvakorva-avustajani mukana, Tahvo.
Lähdin etelään.
Ainakin 10 kilometriä etelämmäs, Muuratsalon eteläpäähän, etsimään isoa hiekkaa.
Kartalta paikka oli tuttu, mutta maastossa näyttää aina erilaiselta. Niinpä het alkuun
lähdin väärää polkua, joka päätyi risukon ja ryteikön jälkeen römelikköön ja katosi sinne.
Siispä könyttiin takaisin ja löydettiin toinen polku.
Se näytti ihanalle, vanhanajan polulle jykevän kuusikon siimeksessä, kunnes alkoi pudota
jyrkästi alas kohti Päijännettä. (kuva ei kerro jyrkkyyden syvyyttä). Vähän mietin, että onhan tästä ylöskin tultava kipeän polven kanssa, mutta kun näin pitkällä oltiin,
en malttanut antaa jossitteluille valtaa..
Mörkö näytti asuvan polun varrella, mutta en tälläkertaa mennyt juttusille.
Ja kyllä kannatti taas voittaa pelkonsa, sillä alhaalla meitä odotti ihana varjoranta, jonne valo
siivilöityi suloisen vihreänä tervaleppien lehvistöjen läpi. Oma pikku tropiikki. Aurinkokin lämmitti autuaasti. Tässä oli hyvä huilata. Pulahtaa Päijänteeseen.
Käytiin me etsimässä isohiekkakin, mutta siellä oli jo veneseurueita,
joten oma tropiikki oli houkuttelevampi.
Aikani kuluksi veistelin pari venettä.
Mutta tuuli painoi ne takaisin luokseni. Niinpä jätin ne lähtiessä puun juurelle
odottamaan toista lapsellista ihmistä ja toista tuulta.
Tahvo teki tärkeitä kaivauksia. Minkki kävi metrin päässä vilkaisemassa meidän touhuja, mutta Tahvo komensi sen kauemmas.
Välillä käytiin isolla kivellä köllöttelemässä auringossa. Se tuntui erityisherkulle tänä kesänä.
Sitten kuului etäinen ukkosen murina ja se pakotti lähtemään kotimatkalle. Emmehän nähneet, mikä myrsky vuoren takana oli mahdollisesti nousemassa ja Tahvo kävi kovin levottomaksi.
Niinpä könysteltiin ja läähätettiin kilometri ylös auton luo ja ajomatkalla pysähdyttiin vielä kerran uimaan, ennenkuin suostuttiin kotiutumaan kunnolla.
Eikä tälläkään reissulla katkennut jalka, eikä hajonnut auto, eikä mörkö purrut persuksista. Pelot olivat turhia, varjelus oli matkassa. Päivästä tuli paljon mukavampi, kuin jos olisin jäänyt kotiin jahkailemaan ja happanemaan.
Minkähänlaisia ne sinun mörkösi on, jotka rajoittaa elämää, enemmän kuin oikeasti pitäisi?
