Sataa

Sataa.
Niin mahdottomasti, koko päivän.

Sataa.

Pisarat tirskuu pilven raosta yhtenään.
Sataa.

Suojasta sitä on hyvä katsoa.
Varsinkin, jos on mukavaa seuraa.

Tai kotikolosta, peiton alta,
kun ropinamusiikki saa silmäluomet unelijaiksia.

 

Mutta onneksi ei eilen satanut näin paljon, kun ekaa kertaa yli kymmeneen vuoteen päästiin hevosen selkään.
Hauska tunne, kun muutaman askeleen jälkeen keho tunnisti: tällaistahan se oli! Kivaa!
Tämä tehdään vielä uudelleen. Kiitos tytär, kun jaksoit yllyttää. ; )

 

Pahin pelkoni ei toteutunut: Pääsin jopa alas heposen selästä ratsastuksen jälkeen.

Tänään lihakset muistaa hyvin, että eilen tuli kokeiltua ratsastamista...

Mukavaa sadepäivää kanssaihmisille!

Valkoista vain.

Elämä on vähän potkinut, eikä ole käsityöt oikein sujuneet, mutta terapiakseni aloin maalaamaan olohuoneen kattoa. Voisin siitä kuvankin laittaa, kas tässä:










No siinä se oli. Valkoista vain ; )
Katon maalaaminen on rankka puuhaa, kun niska tahtoo katketa. Sen maalaa, kun on pakko, kun ei ennemmin pääse mukavampiin hommiin.
Vielä yksi kaistale. Sitten se on valmis.

Sataa. Se tietää vihreyttä.
Nautitaan siitä. Ja käen kukunnasta.