No jostainhan se on aloitettava.
Kyselin tutuilta, tavasin purkin kyljestä ja selaisin netistä tietoja. Sitten vaan aloitettiin.
Ei se niin helppoa ollutkaan. Polyesteristä saatiin kyllä sopivasti jähmettyvää, mutta kuitua tuppasi olemaan enemmän hanskoissa, kuin työssä.
Hyvä ettei oltu korviamme myöten kuitukarvoissa.
Kovasti kuitenkin yritettiin, Emilia, Marja-Leena ja minä. Ja hauskaa meillä oli...liekkö hirveästi haisevilla liuottimilla osuutta asiaan ?? Paikallinen lehtimies kävi haastattelemassa minua "Viikon kasvo"-juttuun siinä välillä ja taisin puhua ihan sekopäisiä. Vaan hällä väliä. Eihän taiteilija ole oikea taiteilija, ellei ole pikkuisen hullun maineessa. ; )
Jokainen kolonen yritettiin tukkia. Toivottavasti onnistuttiin, sillä ulos oli otukset jätettävä sateiden armoille.
Kovin ovat alastoman näköisiä, vaikka potkurin nokat jo maailmalle suuntautuvat...
Pitäisiköhän viedä sadetakit niiden niskaan?
Kaikkeen sitä onkin tullut ryhdyttyä... ; )
Koko päivä aherrettiin, illan viimeiseksi alkoi tuntua, että näinkö se pitikin tehdä?
Nytkö me opittiin?
Hommaa jäi vielä seuraavaankin aurinkoiseen päivään, milloin se sitten lieneekään.
Ja opittavaa myös.
