Kun ukkonen ehti käydä tekemässä tuhojaan omalla tietokoneellani ja tämä lainakone on outo käyttää, on blogin kirjoittelu jäänyt.
Tässä pieni tervehdys kuitenkin!
Talvella kävin kastelemassa kuumalla vedellä kiveä, joka törrötti kotitielläni. ( Salainen harrastus-jutussa siitä kerroinkin ) Toivoin, etä se veden ja pakkasen lämpöerosta alkaisi halkeilemaan. Mutta kissanviikset! Vaikka uskollisen kuumien kylpyjen järjestämiseni lisäksi metsäkoneet jyryyttivät telaketjuineen sata kertaa kiven yli ja minä kevään tullen kävin sitä meistin kanssa koputtelemassa, ei siitä irronnut muruakaan. Mokomakin peruskallion kulma myhäili vain ärsyttävästi.
Niinpä oli taas turvauduttava periaatteeseen: Mitä et voi piilottaa, tuo se enemmän esiin. Päivänä muutamana paljastin kiven todellisen luonteen ja avasin sen silmät. Katse on hiukan pahanilkinen, niinkuin voit todeta. Jospa nyt pihaan tulevat autoilijat älyäisivät sen kiertää. Niin ja sen kaverin myös, joka on talven aikana kurottanut päätään esiin tien pinnasta.
Muistakaahan katsoa millä ilmeellä kivet teidän teillänne kurkkivat. Ja varotaa ilkimyskiviä, jotka odottavat tilaisuutta, päästäkseen raapimaan autojenne pohjia. ; )
