Kalavale

Tälle päivälle Taivaallinen työnantaja oli määrännyt liikuntaa. Lunta satoi illalla kymmenen senttiä ja raskaana nuoskamössönä sitä oli hupaisaa työnnellä pihan reunaan. No...hupaisa oli vähän liiotellusti sanottu. Lumityö into on jo tältä talvelta loppu. Mutta kyllä se hyvää teki virkkauksen jäykistämille niskoille.

Eilinen päivä kului sotkiessa. Tein ensin pari vauvapunkallista paperimassaa pupun ja ketun lihotukseen ja sitten tuli 8 lasta, joiden kanssa väännettiin monta ämpärellistä massaa lisää, josta  lapset tekivät omia töitään. Kyllä siinä hiki tuli, kun jokainen pyysi neuvoja ja apua ja nuorimmainen oli väsyksissä ja kaipasi syliä. Vauhtia riitti niin, että valokuvaus unohtui. Mutta pistän tähän jonkun kuvan entisistä massatöistä ; )

Muutama kalavale. Minulla tuppaa työt venymään aika isoiksi ; ) 

 
Kuvassa aloitus katiskaverkosta. Sen päälle pistettiin sanomalehti kerrostumia ja sitten maalia pintaan.

 Siitä tuli Aurinkokala.

 Tässä hauen tekele paperointi vaiheessa.

 Ja sitten, uskokaa pois: Hauki on kala. Pituutta n 1,5m. Kunnon kalajuttu.

Älykkäiden askareiden päivä

Eilen kävin purkamassa nukkenäyttelyä. Se oli sentään ihan normaalin ihmisen hommaa. 

Iltapäivällä piti lenkille mennä, mutta sää oli viiltävätuulinen. Kävelin kuitenkin pienen ympyrän Tahvo-mörököllin kanssa. Lenkkipolun varrelta Tahvo hoksasi paikan, jonne hirvimiehet olivat tuoneet luita. Se kaivoi autuaana suuren sorkan matkaevääkseen. Minä sain neroleimauksen. Pakastimestahan oli loppumassa Tahvolle varatut pureskeltavat.... Kipitimme kotiin, haimme pulkan ja lapion ja kaivoimme yhdessä kyytiin monta  isoa luuta. Hyvin olivat säilyneet lumessa.

Ei ollut onneksi asutusta matkan varrella. Jos joku olisi sattunut näkemään, olisi varmaan kauhistellut taas kaupunkilaisten maalle muuttajien kotkotuksia...tai  taloudenhoitoa. Mutta sainpahan kunnon lenkin ja muutakin hyötyliikuntaa. ; )

 

Ja kaverini Tahvo lisää purtavaa

Kyllä se oli onnessaan ; )

Loput luut piilotimme vähän lähemmä kotia. Välillä mietin, että seurustelenkohan minä täällä metsässä asuessa liikaa tuon koiran kanssa. Alkaa tavat tarttumaan? Kohta ulvomme yhdessä kuutamolla... Mutta toisinpäin ei näy tartuntaa. Tahvo ei vielä virkkaa.

Mansikka

Mansikka sinulle, ystäväni!
Ihan tuore, tänä aamuna virkattu.
Toivottavasti päiväsi on kaunis
ja täynnä erilaisia,
makoisia
elämänmansikoita.

Panta

Koirulille laitetaan panta, ettei se karkaa. Tässä ihmiskeskeisessä maailmassa se suojelee joutumasta hukkateille ja vaaroihin. Ja pannassa on usein koiran nimi ja omistajan puhelinnumero .

 Olisipa tämmöisiä hiuspantoja, jotka estäisivät ajatuksia harhailemasta turhille sivupoluille. Auttaisivat muistamaan kuka olen todella ja että kuulun jollekkin ja olen hänelle tärkeä. Semmoisen tukkapannan yritin virkata tänä aamuna ; )

Ruma pupu ja sen veli

 Terveisiä rumalta pupulta! Se alkaa saada muotoa. Ja minä kehitän hullun taiteilijan mainetta kylällä, kun tongin paperiroskiksesta lisää sanomalehtiä harva se päivä.

Eilen kaivettiin pahoin murjottu ketuntekele varastosta ja kiitos Emilian, nuoren taiteilijan, nostettiin otus pystyyn, saatiin jäsenet paikoilleen ja aloitettiin massan mättäminen pintaan. Tämähän näyttää jo ketulle...tai näädälle, tai oravalle. No joku otus siitä on kehittymässä. Aika näyttää. Nyt tarvitaan taas monen päivän kuivatus, että voidaan jatkaa hommia.

Kasvojen kohotusta

Ei, hyvät immeiset, en sentään omaan naamaani antaisi puukolla koskea, vaikka kuinka alkaa ikä näkymään. Vaan ruma pupuni, josta kerroin 9.1. on saanut uuden ilmeen. Entinen alkoi näyttää niin disney-tyyliseltä, että piti hakea vähän suomalaisempi naamavärkki. Muutenkin se on vähän kehittynyt, mutta työ on hidasta pitkien kuivatusaikojen takia.

 Myös lasten Luovassa Pajassa tehtiin paperimassaa. Se oli ällöä ja ihanaa ihtaikaa. Hauskaa meillä oli. Kun pupun tekele kökötti viereisessä huoneessa, keksivät lapset, että massa oli pupun kakkaa ja siitähän me sitten muotoiltiin...Kuvia lapsista en voi laittaa, kun en muistanut kysyä vanhempien lupaa, mutta osaatte kuvitella, että mukavalle näyttävät. ; )

Tässä taitava leipuri vaivaa taikinaa.

Migreenin reunalla

Joskus herää semmoisella ololla, niinkuin joku olisi yöllä vaihtanut pään paikalle jonkun oudon kapistuksen. Ei sitä särje, eikä kolota, mutta mikään siellä ei toimi. Silmät ei saa tarkkaa kuvaa ja ajatukset kulkee sumussa. Silloin on viisasta ottaa migreenilääke varalle ja jos mahdollista, elää hissukseen ilman suuria suunnitelmia. Niin tein tänään. Kävin termoskannun kanssa suorittamassa aamurituaalin kiven luona, ulkoilin paljon ja sain monen purkamisen jälkeen yhden kalan virkattua. Ja itse migreeni saatiin väistettyä!

Tässäpä kalani ja sen eilinen kaveri. Kalastuskausi siis jatkuu. Pitääköhän kohta hankkia kalastuslupa? Näitähän voisi käyttää lasin alusina, onnittelukortteina, tai koristeina ikkunassa roikkumassa. Tai...ties missä muussakin?

Olen myös miettinyt, kenelle jatkaisin tämän kiitos-sydämen?
Tässä ensimmäiset:  ryytimaanreunalta.blogspot.fi
                                   huvitus.blogspot.fi
                                pagisen.blogspot.fi

Käykääpä katsomassa. Niissä kaikissa on mukavan kotoinen meininki, hyvät kuvan ja kiinnostavia ajatuksia.
Jos näitä tunnustuksia oli määrä jakaa 5, niin uutena bloggaajana minun on vähän tutkailtava asiaa ; ).

Ja suokaa anteeksi kirjoitusvirheet! Ne johtuvat pikku lukihäiriön lisäksi tästä vieraasta päästä, joka vieläkin kulkee hartioillani.

Kiitos!

Kiitos!

Sain näin hienon tunnustuksen.

    Se ilahdutti kovasti tämmöistä  aloittelijaa! Nyt vaan

                                                         miettimään, kenelle pistän sen
                                                                        kiertoon ; )

                                                                           
   Ja aivan rusakkona kiitän kommenteista ja   kannustuksista ja kiitoksista muutenkin! Mukavaa. Yhdessähän me tätä leikkiä leikitään.

Salainen harrastus

On minulla salainen harrastus, usko pois.  Usein aamuhämärissä kävelen kotitietä termoskannu kainalossa erään kiven luo, polvistun sen viereen ja kaadan kannullisen kuumaa vettä kiven päälle.

Ei se ole mikään palvontameno, esi-isien lepyttämistä, tai luonnon edessä herkistymistä. Kokeilenpa vaan nopeuttaa eroosiota ; ). Tuo kivi on juuri sen verran korkea, että matala auto kolhii pohjansa siihen ja se on juuri sen verran viattoman näköinen, ettei vieraammat vieraat hoksaa väistää sitä. Siispä kuvittelen, että kun pakkasella se saa kuumaa vettä niskaansa, se vähitellen haurastuu, lohkeilee ja murenee. Kun kevät koittaa, kävelen sen luokse meisti ja iso vasara mukanani ja testaan, saako sitä hiukan nöyryytettyä.

Olen koko ikäni harrastanut kummallisia, enimmäkseen epäonnistuneita kokeiluja. Minussa piilee pieni hullu professori ilman suurta lahjakkuutta. Mutta joskus tärppää. Keväällä nähdään, miten tässä käy.

Epäilevä seuralaiseni Tahvo.

Kalalankakalat

Tänään tein kalasoppaa ja siinä sivussa pari soppakalaa.
 

 Nämä ovat käteviä kortteja.
Toinen näistä lähtee kalamiehelle synttärionnittelukortiksi.
Mutta voisi näitä käyttää lasinalusina, kattauskoristeina, miten vaan. 
Valoa vasten lienevät kuitenkin eniten edukseen.

Tahvo

Katoppas Tahvoa. Se hätyytti metson lentoon.

Hyttyskesää odotellessa

Teinpä oivan hatun siltä varalta, jos ensi kesänä tulee oikein isoja hyttysiä!

Mutta voihan sitä kesää odotellessa käyttää pesupussina pyykkikoneessa. Eipä mennyt lanka tässä hukkaan!

Ei enää sukat karkaile. Osaa meikeläinenkin, hömppäiita, tehdä jotain käytännöllistä. ; )

Siilikesä

 Me asuttiin joskus rivitalossa, jonka pihanpiirissä liikkui paljon siilejä. Ne kesyyntyivät niin, että tulivat kädestä syömään, kävelivät joskus sisällekin uteliaina. Niitä oppi erottamaan toisistaan ja niille annettiin nimet. Sinä kesänä tuli valvottua pitkiä iltoja siilien touhuja seuraten. Tässä kodissa meiltä puuttuu oma siili. Täytyi se virkata ja toivoa, että ensi kesä toisi piikkikavereita tullessaan.

 Äitini on aina rakastanut kuikkaa erityisesti. Kesä alkoi siitä, kun kuuli kuikan äänen ensimmäistä kertaa. Nyt äiti täyttää 84 vuotta ja asuu palvelutalossa, eikä enää jaksa mennä järvelle kuikkaa kuuntelemaan. Virkkasin hänelle oman kuikan muistuttamaan kesän tulosta ja riipaisevan kauniista huudosta, jonka vain kuikka osaa.

Vielä syntyi pieni varpuspöllö, pyöreäposkinen.

Kolli

Aikomus oli virkata suloinen kisu mummolle, mutta vaikka kuinka purkasin ja vääntelin ja unissanikin suunnittelin, niin tällainen karski kolli siitä tuli.
Ei tätä kehtaa vanhalle kissa-mummolle lähettää. Täytyy yrittää uudelleen myöhemmin.

 Ja perhonen, josta mainitsin viimeeksi, unohtui kuvaamatta ja meni jo hääparille kortiksi. Teenpä uuden  toiste ja taas erilaisen.

 

Tässä vielä todistusaineistoa siitä, että aurinko on vielä olemassa! Näin sen tänä aamuna.

Päivä ihan nallellaan

 Muutaman nalle-ystävän muotokuvia. Mölli ensimmäisenä.

 Ja tässä Aaro. Aito vanha herrasmies.

Ja tämä on Riitta-ystävän ystävä.
Kuka keksikän tehdä nallen, hän osui johonkin herkkään hermoon monen ihmisen kohdalla. Nallet on hellyyttäviä ja niissä taitaa olla jotain meidän omasta hellyyden kaipuusta lempeästi piilotettuna?

Aamulla virkkasin perhosen. Se menee hääkortiksi huomenna, joten en tohdi sitä vielä näyttää täällä ; ) Muuten tämä päivä kuluukin makkarasopan keiton lisäksi pienen työntyngän toimittamisessa. Ja huomisen hoidan tiskien käsittelyä häissä. Onneksi päivät valostuvat, vaikka vieläkin olisi houkuttelevaa ottaa pienet talvitirsat nalle kainalossa.

Lumisateessa

Närhi istuu lumisen tuomen oksalla. Kaunis humoristi. 
Minä virkkasin rastaita yhden perheen verran. Näitä on kiva kehitellä. Ei tarvi tehdä kahta samanlaista.

Eilinen päivä meni enemmin yhden ruman otuksen tekemisessä. Nyt se on sentään yhtenä kappaleena ja kunhan tukisysteemit kuivuu, pääsen läiskimään muotoja päälle. No otan riskin, ja laitan siitäkin kuvan.  Älkää kauhistuko. ; )

Ehkä tämä tästä vielä kaunistuu.
Sitten lohdutukseksi yksi vanhempi taulu, josta itse olen iloinen. Siinä on kesää.

Kesän toivossa siis.

Aamuhämärässä

Tänään jatkuu touhuaminen suuren otuksen kanssa. Se on kovasti keskeneräinen, näyttää kauhealle ja hetkittäin hirvittää, että tuleekohan siitä valmista. Vaan sitkeästi aion sen vääntää kasaan. ; ) Ja ensi kesänä sen pitäisi seistä Konnevedellä pellon reunassa viittomassa tietä Käpy-galleriaan. (Facebookissa löytyy tietoa Kävystä, jos kiinnostaa)

Sitäpaitsi vielä keskeneräisempi kaveri odottaa sitä komeron kätköissä...

 Loppiaista!

Ettei tämä blogi näytä tyhjälle näin alkuun, pistän kuvia vanhemmistakin töistä. Taidan olla pysyvästi lapsi, kun tykkään leikkiä. Olipa mikä materiaali tahansa kyseessä, en malta pysyä säännöissä, vaan alan heti kokeilemaan, mitä kaikkea muuta sillä saa aikaan. Susikappaleita syntyy paljon, mutta aina jotain oppii ; ).

Kääpiö kukka-asetelmia väsävin joulun alla ja luulin myyvänikin niitä, mutta eihän ne täällä maalla lähteneet menemään. Täällä kasvaa joka takapihalla jäkälää, sun muuta. Ei se ollutkaan niin ihmeellistä. Ja minä kun näen  suuria ihmeitä luonnon pienissä taideteoksissa. Torvijäkälät on käsittämättömän kauniita, kun niiden luo tarpeeksi alas nöyrtyy katsomaan ja oravan kanssa oli mukavaa tehdä yhteistyötä: Orava söi siemenet ja minä sain loppu osan kävystä. Ne näytti ihan kukille.

Otus taas meni pikku kummipojalle joulupakettiin. Tämän rotua en tiedä, mutta rottia on siinä perheessä lemmikkeinä. Oliskohan tämä joku Itä-Siperialainen tähtisilmärotta?

Lähdössä.
Ajattelin kauniita, kesäisiä värejä ja jonkun hetken tunnelmaa, kun lapset aikanaan pieninä leikkivät rannalla. Mutta tunnelmaan tuli kuitenkin haikeus mukaan. Johtuneeko marraskuusta ja siitä, että maalasin kuvan yhden rakkaan ihmisen kuolemisen aikoihin, vaikka kuolemasta on jo vuosia? Lähdössä silti.

Syksyn viimeinen maalaus. Sitten huomasin allergisoituneeni akryyliväreillekin. Maalaaminen jatkuu keväällä, kun voi pitää ikkunat auki, tai tehdä hommia ulkona.

Rakkaani, yö loppui jo.

Kun talven pimein hetki on ylitetty ja minuutti minuutilta nähdään enemmän valoa, syttyy kevään toivo. Kun vielä vähän matkaa jaksetaan kulkea toppavaate paketteina, niin sitten aurinko iskee silmää meille ja antaa lämpöäkin ja innostuksen siemenet alkavat itää korvan takana. ; )

Minä pieni mökin eukkonen innostuin jo aloittamaan pitkään suunnittelemani blogin. Ajatuksena on kertoa omin kuvin ja käsin tekemisteni kautta jotain elämästä. Sitä mitä vastaan tulee.
Katsotaan, mitä tästä syntyy.

Maalaaminen, virkkaaminen ja paperimassa otukset on tällä hetkellä työn alla. Tai no maalaaminen on talvitauolla, kun värien hajut alkoivat käymään henkeen. Mutta virkkausvirus valloitti siitäkin enemmän tilaa. Kalalanka ja koukku. Niillä voi tehdä vaikka mitä! Tuossa lintukokeiluja.

Ja tässä hepo synttärikortiksi hepoihmiselle. ; )