Metsän taide-elämys

Lähdettiin kiertämään pieni lampi pienessä rotkossa.
Kaunis, tavallinen suomalainen lampi.
Suloista männikköä ja suopursujen latvoja kurkkimassa lumen alta.

Sääkin oli keväisen pehmeä ja valoisa.

Nauttien kuljeskeltiin, kunnes päästiin vastarannalle.
Siellä oli oikein hihkaistava ääneen hämmästyksestä, sillä Luoja-niminen kuuluisa taiteilija, ,
oli järjestänyt sinne huikean kauniin taidenäyttelyn!

Luoja oli valuttanut vesiä pitkin kallioiden pintoja ja juuri olikealla hetkellä jäähdyttänyt sään nollaa kylmemmäksi. Sitten taas lämmittänyt ilmaa, valuttanut lisää vesiä ja taas pistänyt hyytävän hallan pysäyttämään vedet. 

Näin hän lienee puuhannut pitkin talvea ja nyt oli nähtävilla upeita veistoksia joka seinämällä.

Pyörin näyttelyssä silmät ympyröinä ihmetyksestä. Tahvo, tuo koiranroikale, piti myös näyttelyn mausta. Se rouskutteli alimpia ulottuvuukisa nautiskellen.

Muutama tiainen oli palkattu esittämään sooloja tuulenhumina orkesterin säestyksellä. Taidenautinto oli täydellinen. Ihmisen koneäänet eivät tähän rotkoon ylettäneet.

Siinä hetkessä oli ripaus taikaa.

Ja tunne siitä, että näyttely muuttui kokoajan oli kiehtova. Rapsahtelu ja putoavan pisaran sointi kertoi, että Luoja jatkoi työtään., Hän oli läsnä.

Viileä kosketus.

Pian, jonakin lämpimänä päivänä näyttely puretaan, mutta toukan muistokirjoitus
säilyy hiukan kauemmin.
 Siinä lienee tarinoita kesistä ja talvista ja erilaisista näyttelyistä tämän lammen rannalla.

Se oli hyvä retki. ;)

Syys koskenkorvaa tarjouksessa!

 Olen kyllä  raitis ihminen, mutta tänään tuli vedettyä koskenkorvia pää täyteen! ; )

Oli niin upea sää, kuin vain lokakuussa on mahdollista. Niinpä heti aamusta ajelin tutkimaan lähitienootani vähän kauempaa.
Ensimmäisenä Kuusaakoski piti katsoa jokapuolelta.

 

Vanha kamerani vetää viimeisiään, mutta sai sillä jonkinlaista hahmoa tästä Keitele-kanavareitin yhdestä helmestä. Itse sulku olisi tuossa vieressä, mutta se ei innostanut kuvaamaan. Semmoisia betonikanaviahan ne, kyllä te tiedätte.

Seuraavaksi ajelin Kapeekoskelle. Se on seuraava koski samaisella Keitele-kanavareitillä.Sieltä, kanavan ja kosken välistä löytyi viehättävä saari, joka oli laitettu hienosti ulkoilu - ja kalastuskäyttöön. Nuotiopaikkoja ja laavuja löytyi ainakin 5 ja polkuja kiersi joka reunalla ja vielä keskelläkin, jossa kohosi harju. Tramppasin niitä joka suuntaan niin, että jalat jo väsyivät, mutta silmät söivät innolla kaunista maisemaa.

Uskollinen reissukaverini nuuski joka mutkan yhtä innoissaan.

Kuuma tuli ravatessa. Tahvo päätti uida. Vähän pelkäsin, että virta sen vie ja saan hakea sitä jostain ajajuoksulta. Nakkipaketin tuoksu piti sen kuitenkin rannan tuntumassa.

Löytyihän täältä kirkon paikkakin. Veisasin hiljakseen ja epävireisesti "Jumala ompi linnamme" kun se tuli mieleen. Semmoinen kääpiö versio jumalanpalveluksesta minulla.

Vaikka jalkaparat olivat jo muhennosta, ei vielä tehnyt mieli mennä kotiin, vaan suuntasin auton kärsän kohti Hitonhautaa. 

Rahnustin sinne vain vilkaisemaan, että Hitto vielä pysyy montussaan. (tälle paikalle ei vanha ja väsynyt kamera tee oikeutta)Täytynee joku toinen kerta päästä viettämään siellä vaikka koko päivä. Kun satuin kävelemään aluksi vähän harhaan, näin että siellä riittäisi kyllä ihailtavaa. Suomalainen metsä on vaan niin lumoava, ettei pois malttaisi lähteä. Nyt n 10km kävelyn ja koko päivän ulkona olon jälkeen on mukavan laiska olo. Tuntuu, että sain vielä mielen maisemavarastooni säilöttyä monta kaunista näkymää talven ja pimeän varalle.

Kauniita syyspäiviä sinullekin! Säilö sinäkin myös silmillä valoa ja vihreää!