Tein yhden penkin. Näin pari iiristä tukehtuneena ruusun katveessa ja ajattelin pelastaa ne penkkiini. Kun aloin niitä kaivaa esiin, löysin sata unohdettua iiristä ruusun alta tiukkana mattona toisiinsa kietoutuneena. Eiväthän ne kukkapenkkiini mahtuneet. Piti siis tehdä toinen penkki. Ruusukin näytti kurjalle risukasalle, kun sen juuret oli pengottu, joten täytyi istuttaa sen uuteen malliin leikattuna ja ravittuna. Kun vielä löysin roskakasasta toisia iiriksiä ja vuorenkilpiä, oli nekin istutettava ennen talvea... Eihän kukkia voi kuolemaan jättää.
Nyt pieni rivikotipihani on kuin myyrien kesäjuhlien jäljiltä, joka paikka pengottu ja möyritty. Naapurit varmaan näkevät painajaisia uudesta kummallisesta asukkaasta, joka ei osaa lopettaa lapion kanssa riehumista vaan tunkee pian toisten tonteille huhkimaan...Siinäpä aihe uudelle kauhuelokuvalle...
Mutta minä elän tulevan kesän toivossa. Uuden kasvun toivossa, joka peittää myyräntyöt. ; ) Ja olen innoissani noin vaan lahjaksi saaduista kukista.
Kun en kokoaikaa ole jaksanut kaivaa monttuja, olen välillä kuunnellut, miten ystävällä on vauvakuume. Omat "vauvani" on jo aikuisia, mutta sen verran sain tartuntaa, että huilityönä syntyi muutama pikkuriikkinen vauva.
Ensin kaksoset.
Ja sitten hyväntuulinen tyyppi. Jospa avaimet pysyisivät tallessa, kun ne herättävät äidillistä huolehtimisen tarvetta? ; ) Mutta sanonpa vaan, että helppoa on vauvanteko tässä elämän vaiheessa! Ei tarvittu yhdeksää kuukautta.
Valoisia syksyn päiviä teille. Ottakaa rauhallisesti kukkien ja vauvojen kanssa.
