Tahvomainen juttu

Tykkään kyllä ihmisistä ja heidän kanssaan seurustelusta.
Mutta välillä, kun töissä saan päivät pitkät kuunnella elämäntarinoita
ja välillä hyvinkin patoutunutta puhumisen tarvetta,
niin iltaisin ihan parasta seuraa on tämä
uskollinen ystävä, Tahvo.

Tahvo on aina valmis pikku retkelle. Se ei marise, eikä voivottele, eikä
paasaa. Välillä vähän neuvotellaan suunnasta, mutta useimmiten ollaan samaa mieltä.

Kun ollaan pian yhdeksän vuotta kuljettu yhtämatkaa, alamme ymmärtää toisiamme
sanoittakin. Vaikka Tahvo on jo vanha herra, niin uteliaisuus ja leikkimieli on hyvin tallella.
Toivottavasti minullakin!

Tämmöisestä tyypistä on vaan niin paljon iloa ja seuraa. Onhan toki vaivaakin. Enpä lähtisi räntäpäivinä kolmea kertaa lenkille ilman Tahvoa.

Miten monta yhteistä muuttoa ja muutakin elämän mutkaa tähän yhdeksään vuoteen mahtuukaan!
Toivottavasti saamme vielä muutaman hyvän ajan jatkaa tätä kämppäkaveruutta.

Kyllähän te ymmärrätte, joilla joku eläin on. 
Nämä muutavat sydämeen asumaan.

Virkattu muotokuva

Tässä on ystäväni Tahvo. Jo seitsämän vuotta se on ollut mitä rakastettavin, hirviömäisin, huumorintajuisin ja omapäisin koiraystävä, mitä saattaa olla. Sen pentuvuosina lentelin milloin lumeen, milloin kuraan sen hihnan perässä roikkuessani. Usein istuin sen mahan päällä keskellä jalkakäytävää keskustelemassa siitä, kuka meillä oikeasti on pomo. 

Monesti olin lähes valmis hirttämään sen lähimpään puuhun sen rämäpäisten temppujen tähden, mutta yhtä usein sen voitti sydämeni rakastamalla  koko karvaisella olemuksellaan minua ja kaikkia lähellään eläviä ihmisiä. Elimme silloin muutaman vuoden työyhteisössä, jossa pyrittiin auttamaan päihteiden käyttäjiä takaisin elämään. Näillekin ihmisveljille Tahvo jakoi koiruusmaisen elämisenilonsa ja ystävyytensä ilman "luokkarajoja" ja sai toimia terapiakoirana omaperäisellä tavallaan.

Tässä kuussa Tahvo täyttää seitsämän vuotta. Se on jo rauhoittunut, nivelet jo natisevat, eikä se ravaa viittä kilometriä läpi pusikoiden silläaikaa, kun minä marssin yhden. Mutta omapäisyyttään ja kykyään rakastaa jokaista ohi kulkevaa ihmistä se ei ole menettänyt.

Siksipä päätin yrittää virkata siitä muotokuvan...

.

Ei siitä ihan näköinen tullut... 

Mutta olisiko vähän niinkuin Englannin kuningattaren muotokuva? 

 Jokseenkin naivistinen versio?

Herra Tahvo yritti ottaa selvää siitä ja huomasi, ettei se ainakaan syötävää ollut. 

Muulla ei niin väliä. ; )

Tahvo

Katoppas Tahvoa. Se hätyytti metson lentoon.