Tänään on kaikki kesken.
Pitsiplättyä virkkasin innolla, mutta nyt on pidettävä taukoa. Se on niin ohutta lankaa, että silmät sekoaa sitä tuijottaessa. Täytyy lepuuttaa niitä.
Keltaisesta Hanko-langasta aloitin virkkaaman hattua, mutta siinä tuntuu käyvän, kuten vanhassa sadussa, jossa hiiri oli kissalle räätälinä: "Ei tästä hattua tullutkaan..." Jo kahdesti olen aloituksen purkanut ja tämä kolmaskin jotenkin ontuu. En tiedä mitähän siitäkin ajattelisi.
Sitten on jänis ja kettu patsastelijat. Kovasti ne on edistyneet. Mutta kesken ovat vielä toisen mokoman. Emilia-ystäväinen teki ketulle hymynkin viimeeksi. Sille alkaa kehittyä luonnetta ; )... Siis ketulle! Emilialla sitä luonnetta jo on ihan omasta takaa!
Kohta lähdenkin taas kylille tekemään punkallisen paperimassaa ja sitten pitämään lastenkerhoa, jossa kymmenen teosta ja kymmenen vilkasta, ihanaa tenavaa on myöskin kesken, kovasti kesken.
Ja niin on koko tämä elämä. Kasvaminen. Ukko-kullan kanssa yhteiselo. Oman nuorison elämisen polut. Kaikki kesken. Joskus vähän ahdistaa. Meinaa unet karata, kun alkaa miettimään kaikkea, mitä pitäisi jatkaa ja saada jo johonkin pykälään.
Vaan eikös tuo ole elämän merkki, kun on silmuja ja versoja ja ituja mieli pullollaan? Eihän kukaan voi laittaa mittaa, milloin meidän pitäisi olla kasvaneita viisaiksi ja tulla valmiiksi. Mennään vaan rauhassa omaan tahtiin, omia mutkapolkuja seuraillen. Kipittäkööt muut moottoriteitä tehokkaasti. Tuolla Isojen Sanojen kirjassa muistutetaan, ettei saa halveksia pienten alkujen päivää. Taidankin ottaa virkkuukoukun esiin ja aloittaa vielä yhden pikku käsityön ; ). Voihan olla, että se tulee vielä joskus valmiiksi.
