Välillä tuntuu samalle, kuin pelakuustani, että näiden talvien ylitys on lähes ylivoimaista.
Vaikka on paljon kivaa ja hyödyllistä tekemistä, ei virta tahdo riittää.
Pilvisen taivaan valuessa päivästä toiseen pään päällä alkaa epämääräinen uneliaisuus ja huono mieli hiippailla niskaan, kuin nuoskalumi.
Silloin on pakko hankkia vara-aurinkoja. Tänään ostin ensimmäiset. Nyt nämä loistavat keittiön pöydällä ja tuntuvat hohtavan valoa.
Myös tällaiset auringot on hyödyksi. Näitä on hyvä käyttää sisäisesti.
Vielä sisemmäs yltäviä aurinkoja hain, kun änkesin eilen illalla mukaan rukouskokoukseen. Se oli vieraiden ihmisten kodissa, jossain pitkien metsäteiden päässä ja vähän jännitti, mutta siellä oli arkisen hyvä henki ja sain herkullisen piirakan lisäksi pieniä toivolla ladattuja tähtimurusia sisimpääni.
Jospa taas jaksan kulkea talven viime metrit kohti valoa. Jaksan kuin peikonlehteni.
Jaksan kuin murattini kantaa vihreää elämää läpi harmaiden päivien, sillä sisimpäni on ruokittu auringolla. ; )
Sitäpaitsi. Tänään aamulenkillä hiljennyin kuuntelemaan tintin tuttua laulua. Se pulppusi puunoksalta suoraan sydämeeni, kuin pikkuinen puro. Se oli varmimman meteorologin ennuste kevään tulosta.
Siispä koukku käteen ja jatkamaan elämän pienissä yksityiskohdissa puurtamista. Kevät tulee.
Minkälaisia vara-aurinkoja sinulla on? Voitaiskohan me oppia toisiltamme joitain uusia selviytymiskeinoja? ; )
