Aloitetaan vaikka keväästä. Silloin muutin uuteen kotiin uudelle kylälle työn toivossa
ja mukavan asunnon löytäneenä.
MUTTA( ja niitä on monta, osan kerron tässä.)
Syksyn tullen, kun ulkona ei enää viihtynyt kaikkia päiviä ja tuuletuksia piti pienentää, kävi ilmi, että tämä koti on homeessa jostakin nurkastaan. Ei paljon, mutta sopivasti, että tämmöinen yliherkkä kuonolainen saa oireita. Ja ettei ne työmahdollisuudet alkaneetkaan niin lupaavasti, kuin toivoin.
Alkuhämmingin jälkeen aloin kysellä asumisia sieltä ja täältä ja töitäkin vähän eri puolilta, meikä muuttolintu kun ei ole tiukasti juurtunut minnekkään ja tämä uusi kylä on vielä osittain vieras.
Välillä töitä lupailtiin yhtäällä ja asumista toisaalla, mutta sitten ne peruuntuivat ja minä tässä pyörityksessä olen ollut päästäni hilkkua vaille sekoontumassa.
Viime aikoina olen tuossa naapurustossa yhtä asumusta katsellut ja melkein jo päättänyt siihen kokeilla kotini perustaa, kun se vapautuu. Kunnes tänään kuulin, että töitä saattaisi löytyä muualta, mukavia töitä vuodeksi ja kauniista maisemasta. Ei puutu kuin kotipesä niillä nurkilla.
Nyt olen taas ymmällä ja ihmeissäni. Tahdon luottaa johdatukseen. Oikein tuhtiin kädestä pitäen kuljetukseen, kun en itse enää ymmärrä, mikä olisi oikea suunta ja mitä mutkia ja peikkoja, tai ilon aiheita piileksiikään eri suuntien pusikoissa. Tahdon kulkea aralla mielellä armon varassa, vähän niinkuin ne lapset enkelitaulussa, sillä täällä maan korvessa lokakuun hämärässä oman viisauden perässä harppoen eksyy helposti.
Seuratkaa nyt mun kanssani, minne tämä polku viennee.
Ja siunauksia teidän teillenne, missä vaiheessa ne ovatkaan menossa!
