Metsiin satoi laulu

Viime yönä meidän metsiin satoi laulu.

Eilen oli vielä hiljaista. Vain kaukainen mustarastas viritteli jossain viuluaan.

Tänä aamuna metsä visersi. Vienosti vielä, mutta se oli sydämeen käyvän konsertin ihana alkusoitto.

Yöllä oli ollut pieni pakkanen. Se taiteili surkeat kuraropakot ihmeellisiksi savireliefeiksi.

 

 On jotenkin lohduttavaa, miten kurja kura on toiselta luonnoltaan kaunista savea,

 jonka sielussa on salaperäisiä värejä.

Vain viimeiseen kuvaan lisäsin vähän värikylläisyyttä.

 

 Ne olivat lumoavia. 

Niissä on muistutus luomiskertomuksesta.

Miten Jumala loi tomusta.

Jospa nämä ovat harjoitelmia

seuraavia luomistöitä varten? ; )

Mutta

Tässä on minun kuntosalini. 

Kun raahaan komeita karahkoita naapurin metsähakkuiden jäljiltä kotiin ja pienimmät pokasahalla pilkon saunapuiksi, niin jo on syksyyn mennessä emännällä muutama lihas pienessä olemuksessaan ; )Tämä on hyvää vastapainoa virkkaamiselle.

Iloisesti soi saha, kun lintukuoro kannustaa lauluillaan vieressä.

Mukavaa päivää sinullekin!

Kuntosalia kerrakseen

Tänään kävin taas dyykkaamassa kylän keskellä olevalla paperin keräys astialla ja jatkoin sitten saaliineeni matkaa pienen Käpy-gallerian suojiin (löytyy muuten Facebookista nimellä KÄPY, Konneveden vanha kirjasto ). Siellä minua odotti vanhat tutut elukkapatsaat. Niinpä taas tuumasta touhottamiseen. Vauvapunkkaan ämpärellinen lämmintä vettä ja sinne liottelemaan vanhoja sanomalehtiä paksuksi muhennokseksi, päälle tapettiliisteri jauhetta ja rakennusliimaa näppituntumalla. Sitä kun aikani hiki niskassa veivasin, niin avot kun tuli tiukkaa ja hyvää massaa, varsinaista tahmaa.

Sitten vaan kipuamaan yläkertaan, jossa ketkumainen kettupatsas odotti uusine yllätyksineen. Aikaisemmin siitä oli jalat vääntyilleet kurjiin asentoihin märän massan painosta ja niiden kanssa sain käyttää kaikki kirurgiset taitoni, että koivista tuli edes siedettävät. Nyt se oli keksinyt nyypähtää vyötäröltä vinoon. Oma vikani tietysti, kun en malttanut olla mättämättä paljon painavaa massaa ketun päähän viime kerralla. 

Nyt minusta alkoi tuntua, että kettu oli muuttunut lähes eläväksi ja viekasteli  kanssani. Hetken sitä kummastelin, kunnes päätin kääntää vahingon hyödyksi. Niinpä läiskin massapuuroa ketun laihoille lanteille ja luiseville rinnuksille ja sen kieroutunut asento alkoi muistuttaa flirttailevaa pimua, joka potkurinsa kanssa kulkee kylällä poikia vokottelemassa... Tai sille se minun silmissäni näytti. Ennenkuin se ilmestys saa todella muotoa, tarvitaan vielä pari punkallista massaa ja pari kuivatusviikkoa. Ellei kettu sitä ennen keksi jotain uutta venkoilua. Nyt sidoin sen kiinni parilla narulla eri kohtiin kattoon. Jospa se malttaisi pysyä kurissa.

Ja kotiin tullessani on taas joka lihas kipeänä massan veivaamisesta ja ketun kimpussa pyörimisestä kaikissa kummallisissa työasennoissa. On se taiteilukin välillä varsinaista liikuntaa. ; )

 Ensimmäinen massakerros.

 Raato pystyyn.

















 

Ilmeen etsintää ...










ja tehostamista.....hohhoi, tästä jo näkee, että kettumainen luonne sillä on!

Tänään kameran patterit loppuivat kesken, mutta laitoin tähän pienen kuvasarjan ketun elämän vaiheista.

Saas nähdä mitä vielä on edessä, ennenkuin se seisoo 69-tien varressa liftaamassa.