Mitä siitä seuraa, kun kuuntelee tuutulauluja työaikaan.

Tässä sen näkee musiikin vaikutuksen.

Tuli niin uneliaita kortteja...

Vähän pelottavaa, kun vanhat, tutut joululaulut on jo alkaneet soida jokapuolella...
Tonttua käy niin sääliksi.

ENNEN tuutulauluja sain sentään koirien suojelusenkelin valmiiksi.
Nämä on vaan niin huonoja kuvattavia. Ehkä siitä tuli vähän naapurin koiran näköinen
ite-taide enkeli ;)

Ja pari lintua. Pääskysen ja sorsan. 

Semmoinen päivä minulle. Millainenhan sinulla?

Hallittua hermoromahduspäivää ja muita viisauksia

Välillä rautalangan tuijottelu alkaa käydä silmiin.

Ei enää erota mikä lanka meni mistäkin kohdasta. Sillon on pidettävä

tauko ja tehtävä jotain ihan muuta.

Aloin miettimään, että miksi ihmeessä ihmiset toivottelevat toisilleen vain hyvät joulut 

ja muut vakituiset, kun elämä on täynnä hyviä syitä muistaa ystävää kortilla.

Tässä muutama "viisas" ajatus:

Tästä vois ainakin haaveilla ;)
Kun taas Romahduspäiviä löytyy sillon tällön... Miksei vielä ole 
kansainvälinen hermoromahduspäivä kalenterissa? Sen kuuluisi olla
liputuspäivä!

Oleilupäivää meistä moni kaipaa!  Semmoisen arvoistusta pitäisi nostaa ohi
kaikenmaailman markkinamiesten lietsomien hilirimpsis päivien.
Mikään ei olisi parempaa mielenterveydenhoitoa, kuin kunnon
laiskottelu sillontällön.

Sitten jaksoin taas vääntää rautalangasta.
Tässä enkelin tekele, jonka mekon helmoissa voisi polttaa kynttilää,
tai antaa pienen kukan kasvaa ja kiipeillä mekkoa pitkin.

Kuovi syntyi taas hukkapaloista melkein kokonaan.
Se tarvinnee vielä jonkin jalustan, että se pysyy vakaammin pystyssä.

Pääskysestä tuli niin henkäyksen ohut, ettei siitä saanut yhtään kunnon kuvaa.
Jotenkin se oli vain tehtävä just semmoinen.  Lähes olematon.
Sen joudut nyt kuvittelemaan.

Huomenna vien taas viikon tuotokset Työllistämisyhdistykselle. Siellä työskentelee 
kymmenkunta etevää käsityöläistä kutoen, virkaten ja ommellen taidokkaita töitään.
Sinne kannattaa mennä ostoksille. Hinnatkin on ihan mahdottoman matalat.
Jyväskylässä, Mataran talossa, Matarankadulla tämä paikka löytyy. Samasta ovesta kuin
Jokikievarin kahvila kannattaa sisään rynniä.

Tervemenoa vaan!

Lopputyö

Näin tämä elämä viskelee.
Kaksi vuotta ehdin asua tätä pikku torppaa metsän keskellä, kun tuli elämän pakottavia syitä muuttaa pois, enemmän ihmisten ilmoille. Lähtemisen haikeutta olen nyt käynyt läpi, uusi koti on tiedossa, eikä rivitaloon muuttaminen enää tunnu niin ahtaalle. Saanhan sielläkin pikkuisen pihan, jonka pystyn pitämään mieleisessäni kunnossa. Mielikuvituksella siitä voi tehdä oman miniparatiisin.
Lopputyökseni ja kiitokseksi Piilolalle, maalasin olohuoneen nuhruiset seinät, jotta uuden olisi mukavampi kotiutua tänne.

Tässä muuton ja elämisen sekamelskassa pidettiin vielä lasten kuvataidepäivä. 11 pikkutaiteilijaa ahersi pihallani innoissaan ja maalissa oltiin yltä-päältä. Hienoja töitä tuli. ja välillä seurattiin Riitan nukketeatteri esitystä Ruutin elämästä, pelattiin jalkapalloa ja otettiin vilvoitusta puutarhaletkusta.

Kaikille taisi jäädä oikein hyvä maku siitä päivästä.

Muuttaahan ne linnutkin, kun syksy tulee. Minä otan pienen varaslähdön ja muutan 23km etelämmäs.
Mutta jatketaan kesää silti vielä!

Ps
Kerroin teille pääskysistä, jotka putosivat pesän mukana ja asuvat nyt kukkakorissa räystään alla. Muiden pesien pääskynpojat jo harjottelevat lentämistä ympäri taloa, mutta nämä kolme viipyvät vielä pesässä. Vuokraisäntäni, Samppa sanoi, että taisivat pelästyä siinä rytäkässä, eivätkä uskalla lähteä kovaan maailmaan. Välillä jo istuvat korin reunalla ihmettelemässä.
Jospa ne huomenna jo rohkenevat. ; )

Mukavaa tätä päivää sinulle!

Pääskysen pesä

Eilen askarrellessani ulkona, kuulin läheltä pienen mätkähdyksen. 
Pääskysenpesä putosi räystään alta. Hädissäni poimin viisi pientä untuvikkoa villamyssyyn ja nostin ne pesäpaikan lähelle, kuistin katolle, räystään suojiin ja toivoin, että emot ne löytäisivät. Pikkuisilla oli vielä silmät kiinni ja ne olivat niin avuttomia ja suloisia rääpäleitä.
Emolinnut lensivät ees taas pesän paikalla, mutta eivät nähneet metrin päässä olevia lapsiaan. Pari tuntia seurasin niiden hätäistä lentoa. Eivät ne hipaisseetkaan villamyssyä. Itkin jo pienten lasten kohtaloa. 

Kaivoin vielä pienen korin kaapista ja ripustin sen lähemmä pesää ja nostin untuvikot siihen, mutta sama juttu. Emot lensivät jatkuvasti ympärillä, mutta eivät kuulleet lasten piipitystä korista.
Kovasti murheissani menin nukkumaan. Ajattelin aamulla haudata pienet korissa. Ehkä suorittaisin polttohautauksen, sillä lentämäänhän ne olivat tarkoitetut. Pääskööt edes savuna taivaan tuuliin. Jumalaankin olin pettynyt. Eikö hän nyt sen verran voisi vaikuttaa pääskysten suuntavaistossa, että ne osuisivat lastensa luo?

Aamulla aikaisin menin ulos lukemaan Raamatusta evästä itselleni. Tulin juuri Psalmin 147 kohdalle. Näytin oikein sormella Jumalalle jaetta 9, että etkö olisi voinut?... 

Sitten kuulin korista vielä pientä piipitystä. Se tuntui uskomattomalle. Emot lensivät edelleen vanhan pesän paikalla, mutta eivät koskettaneet koria. 

Se oli niin sydämelle sattuvaa, että vaikka tiesin, ettei siinä järkeä ole, niin raahasin hankalat tikkaat jostakin, naulasin pesän paikalle naulan ja ripustin korin siihen. Kolme pientä siellä vielä liikahteli. Kaksi oli siirtynyt taivaallisiin. Yritin niille vettä pumpulipuikolla tarjota ja sisustin korin uudelleen pumpulilla, etteivät lapset hukkuisi myssyn poimuihin. Sitten lähdin lenkille Tahvon kanssa, ettei tarvinut jäädä kuuntelemaan lasten surkeaa, hentoa ääntä.

Puolen tunnin päästä palasin pihaan ja istahdin hetkeksi puun varjoon.
Ja näin sen! Pääskyemo meni koriin hoitamaan lapsiaan! Näin sen monta kertaa ja toinenkin emo siinä touhusi! Voi miten tulin onnelliseksi! Uskoni Jumalaankin palasi.

Tarina tässä vaiheessa näyttää kauniillta! Luoja jatkossakin varjelkoon pieniä pääskysiä! 
Ja meitä isompiakin maan lapsia. : )