Minulla on ollut ongelma, johon koko alkuvuoden
olen etsinyt ratkaisua.
Se on tämmöinen:
Asun toisessa kerroksessa.
Nyt on koirani Tahvo tullut vanhaksi, mutta ei vielä lopen tautiseksi.
Iloisella huumorilla se vielä kulkee kanssani lenkillä.
MUTTA rappuset on vähän liikaa. Ne ei huvita. Ne rasittaa.
Kesänlämmön tullessa ne muuttu jo tosi vaikeiksi.
Kun vielä omat polvet kiukkuilee yhtäaikaa
oli pakko tehdä taas tämä:
Me muutamme.
Nyt on löytynyt uusi koti
maan tasalta ja täällä pakataan.
Monesko kerta minun elämässäni?
Enemmän kuin kahdeskymmenes.
Ja aina on lähdölle ollut olevinaan joku hyvä syy.
Ehkä sairastan muuttamista. Ehkä aina jaksan kuvitella, että
uudessa kodissa on kaikki paljon paremmin?
Pitäisikö perustaa nimettömät muuttoholistit yhdistys?
Mutta on tässä hyvätkin puolensa.
Onpa tullut matkailtua maakuntaa ja Suomea ympäri!
Ja voisin olla hyvä muuttoneuvoja ja pakkaustyöläinen!
Enkä ole liikaa kiintynyt maalliseen rihkamaan,
kun joka siirrossa karsii turhaa romua elämästä.
Sitäpaitsi olen tutustunut moniin ihaniin ihmisiin,
jakanut palan matkaa, elämää, palan sydäntä.
Ehkä en kuitenkaan osaisi elää paikkalinnun elämää,
kun muuttolinnuksi olen kasvanut.
Siispä tehdään tämä "kevätmuutto" hyvillä mielin,
toiveikkaana, että uusi koti toisi uusia hyviä asioita
tähän hetken kestävään elämään.
(kuvat tähän juttuun ovat vanhoja tekeleitä ;)
