Annetaan kiinanruusun viimeisen kukan ilahduttaa kaikkia alkuun!
Sitten puhutaan hiiristä. Tai kaaospalloista. Yritin taas tehdä uuden, pyöreän pajupallon, jossa on aukko. Mutta siitäkin tuli muotopuoli. Samoin kävi seuraavalle ja sitä seuraavalle pallolle.
Mietin että onhan ne hauskoja tuommoisenakin ja iso työ niissä oli, joten jotain käyttöä niille on keksittävä. Ne näyttivät ihan hiiren pesille...
Niinpä sitten vääntelin muutaman hiiren katiskaverkosta ja pistin pesään asumaan.
Nehän on nyt mini "nukkekoteja, tai hiirikoteja. Kunhan vielä löydän naavaa, tai jotain sopivaa sisustusmateriaalia niihin.
Kaiken pajun ja rautalangan vääntelyn päälle on hyvä päästä ulos raittiiseen ilmaan!
Muistutankin, että nyt on mitä mainioin aika tehdä pieni nuotioretki
jonnekin kauniiseen paikkaan. Nyt ei ole metsäpalo vaaraa, eikä hyttyset kiusana.
Kun on riittävästi nuttua mukana, niin hyvä on nautiskella.
Ja hämärtyvä ilta luo oman tunnelmansa.
Otetaan kaamoksestakin ilo mukaan.
Mainion mallinen hiiri. Melkein kuulee kynsien rapinan ja nuuskivan nenän tuhinan. Hyvin olet rautalangasta saanut esille hiiren luonteen :) Pitäähän hiirellä pesäkin olla minne pääsee välillä lepäilemään.
VastaaPoistaHiiri kiittää huomioista! Mukavia askartelu/taidepäiviä sinullekin!
Poistahauska yhteensattuma, sinä väännät hiirulaisia rautalangasta, itse virkkaan niitä parhaillaan leluiksi pikku kisumisuille;) aikoinaan itsekin väänsin kaikenlaisia juttuja rautalangasta, pieniä enkeleitäkin, ehkäpä rakkain työni oli Halikon vaakuna.
VastaaPoistatulilla istuskelu on yksi parhaimpia rentoutumiskeinoja näin marraksen aikaan. nyt syksy mennyt niin vikkelään, ettemme ole viel tulille päässeet. pitkän blogitaukoni aikana sinulta on ehtinyt tulla monta kivaa postausta puuhistasi. innostuin kovin niistä korteistasi. ehtisitkö ottamaan niistä vastaan tilauksen? muutama joulunaikaankin liittyvä kortti olisi toiveissa. jos mahdollista, ostaisin jokaista kaksi kappaletta.
Kiitos, hiiri-ystäväiseni! Onpa meillä samansuuntaiset tekemiset! hauskaa! Toki otan vastaan korttitilauksen, kun vaan kerrot, millaisia haluat? Työpaikallani ne maksavat vain 1e kpl, siihen vain postimaksu päälle.
Poistahyvä juttu Stiina:)) Tee minulle kaksi kappaletta jokaisesta noista korteista, mitkä aiemmin esittelit postauksessasi. olisi tosi kivaa, jos tekisit myös viisi jouluaiheista korttia. saat itse kehitellä niihin aiheet, on sitten kiva ylläri, millaisia olet tehnyt. tai voi joulukorteista osa olla samanlaisiakin, kunhan ihan kaikki viisi ei ole täysin samanlaisia. myös niissä jouluaiheisissa korteissa voisi olla samantyylistä huumoria, kuin noissa nyt tekemissäsi. sen tarkemmin minulla ei ole tarvetta rajata aihetta. minusta Sinulla on tosi mahtava huumorintaju! hinta on kyl aika mitätön, eihän siitä tule sinulle minkäänlaista "työpalkkaa", ei haittaa vaikka tuplaisit sen:))
Poistajos laitat sähköpostiini yhteystietosi, niin saan laitettua Sinulle osoitetietoni.
Taidat tarkoittaa noita viimeisimpiä "erikoistervehdyksiä, joita oli 3. Teenhän minä. Ja viisi joulukorttia. Tämä on mukava tilaus. Ja kiitos kehumisista myös. Kyllä ne mieltä lämmittää! Pistetään tapahtumaan :)
PoistaHuomenta Stiina, juuri niitä "erikoistervehdyksiä" tarkoitin, minulle tuli heti mieleen ystävät, joille haluan sellaiset lähettää. ja joulukortteja myös;)
Poistatodella mukava kuulla, et otit tilauksen vastaan. mukavaa marraskuista päivää Sinulle!
ihana hiirenpesä:),minulla sinne asettuis "peikko/menninkäinen":))
VastaaPoistatuommosia hiiriä sais meilläkin juosta,sulosia:)
Kiinanruusu kukka on ruusuisen-kaunis!
Mukavia viikonloppu ! värkkäyksiä,Sinulle Stiina:))
Samoin sinullekin! Peikko oliskin mukava asukas! Mun seuraavaan muutti vesilintu :)
Poista