perjantai 6. syyskuuta 2019

Ruususen unen jälkivenyttelyä.

Tulipa pitkä Ruususen uni blogin suhteen.
Nyt pitää vähän verrytellä.
Kohta olis tarkoitus heräillä kunnolla päivittelijäksi.

Mutta hauskaa, että moni tyyppi jatkaa sitkeästi kirjoitteluaan täällä!
On olo melkein kuin tapaisi vanhoja tuttuja pitkästä aikaa :)




Päivitetään nyt vaikka omakuva tänne.  Parin päivän takainen.
Taidan olla vielä sama eläjä kuin sillon yli vuosi sitten ;)

MUTTA
Ystäväni Tahvo jouduttiin päästämään Taivaaseen viime syksynä 
ja nyt
blogia kirjoittaa uusi pienempi ja villimpi karvainen kaveri:


Bertta niminen.  Siinä on koiraa kyllikseen, kolme rotua, 14kg painoa ja vauhtia
niiden jokaisen rodun edestä.  Ihana ystävä! Olen jo laihtunut 4 kg
Bertan liikunnanohjauksessa ;).


Bertan lapsuus ei mennyt ihan säntöjen mukaan. Hän oli 7 kk vanha kun hän minulle tuli.  Sen jälkeen on opittu sisäsiisteys ja muitakin koirantapoja, joita tarvii kun  elää ihmisen kanssa, eikä vain yksin tarhassa.  Paljon ollaan edistytty, paljon on vielä oppimista, mutta 
hienosti meillä vaan sujuu kun ei olla turhan niuhottajia :)

Mukavaa syksyä vaan kaikille tutuille täällä blogimaailmassakin!



3 kommenttia:

  1. Kiitos! Kaikkea hauskaa sinullekin!

    VastaaPoista
  2. Kiva omakuva metsässä! Hyvää syksyn jatkoa ja uutta intoa bloggailuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sinulle myös innostunutta syksyä! Tapaillaan täällä!

      Poista

Kerrohan ystäväiseni!

Suloista joulua!

Oikein mukavaa, siunauksellista, levollista ja mitä nyt itsekukakin kaipaa, semmoista joulun aikaa jokaiselle! Tässä katis...