Siilikesä

 Me asuttiin joskus rivitalossa, jonka pihanpiirissä liikkui paljon siilejä. Ne kesyyntyivät niin, että tulivat kädestä syömään, kävelivät joskus sisällekin uteliaina. Niitä oppi erottamaan toisistaan ja niille annettiin nimet. Sinä kesänä tuli valvottua pitkiä iltoja siilien touhuja seuraten. Tässä kodissa meiltä puuttuu oma siili. Täytyi se virkata ja toivoa, että ensi kesä toisi piikkikavereita tullessaan.

 Äitini on aina rakastanut kuikkaa erityisesti. Kesä alkoi siitä, kun kuuli kuikan äänen ensimmäistä kertaa. Nyt äiti täyttää 84 vuotta ja asuu palvelutalossa, eikä enää jaksa mennä järvelle kuikkaa kuuntelemaan. Virkkasin hänelle oman kuikan muistuttamaan kesän tulosta ja riipaisevan kauniista huudosta, jonka vain kuikka osaa.

Vielä syntyi pieni varpuspöllö, pyöreäposkinen.