Loppiaista!

Ettei tämä blogi näytä tyhjälle näin alkuun, pistän kuvia vanhemmistakin töistä. Taidan olla pysyvästi lapsi, kun tykkään leikkiä. Olipa mikä materiaali tahansa kyseessä, en malta pysyä säännöissä, vaan alan heti kokeilemaan, mitä kaikkea muuta sillä saa aikaan. Susikappaleita syntyy paljon, mutta aina jotain oppii ; ).

Kääpiö kukka-asetelmia väsävin joulun alla ja luulin myyvänikin niitä, mutta eihän ne täällä maalla lähteneet menemään. Täällä kasvaa joka takapihalla jäkälää, sun muuta. Ei se ollutkaan niin ihmeellistä. Ja minä kun näen  suuria ihmeitä luonnon pienissä taideteoksissa. Torvijäkälät on käsittämättömän kauniita, kun niiden luo tarpeeksi alas nöyrtyy katsomaan ja oravan kanssa oli mukavaa tehdä yhteistyötä: Orava söi siemenet ja minä sain loppu osan kävystä. Ne näytti ihan kukille.

Otus taas meni pikku kummipojalle joulupakettiin. Tämän rotua en tiedä, mutta rottia on siinä perheessä lemmikkeinä. Oliskohan tämä joku Itä-Siperialainen tähtisilmärotta?

Lähdössä.
Ajattelin kauniita, kesäisiä värejä ja jonkun hetken tunnelmaa, kun lapset aikanaan pieninä leikkivät rannalla. Mutta tunnelmaan tuli kuitenkin haikeus mukaan. Johtuneeko marraskuusta ja siitä, että maalasin kuvan yhden rakkaan ihmisen kuolemisen aikoihin, vaikka kuolemasta on jo vuosia? Lähdössä silti.

Syksyn viimeinen maalaus. Sitten huomasin allergisoituneeni akryyliväreillekin. Maalaaminen jatkuu keväällä, kun voi pitää ikkunat auki, tai tehdä hommia ulkona.