Itkuvirsi tietokoneelle

Kun tietokone tekee kuolemaa, muuttuu moni asia hankalaksi.

Ehdin kahvit keittää silläaikaa, kun kone aukeaa. Vähän väliä tulee toimintakatkoja,
niinkun vanha ja väsynyt työläinen pysähtyisi miettimään, että minnepäin sitä oltiinkaan menossa.
Välillä rivit vaihtaa paikka, netti aukeaa monen yrityksen jälkeen ja kuvia ei voi siirrellä ensinkään.

Mietin tässä, vieläkö kannattaisi huoltoon viedä, vai olisiko eutanasian aika. Kuusi vuotta on tietokone-elämässä pitkä aika. Kierrätyksessä voinevat vielä joitakin osia hyödyntää. Voisin antaa elinluovutus luvan... Mutta tässä vielä tänään elämää jaetaan yhdessä, kone ja minä.

Joku varmaan minutkin pistäisi jo purettavaksi, mutta sitkeästi vain sinnittelen eteenpäin, vaikka toimintakatkoja tulee, ja käynnistyminen aamuisin ottaa kahvinkeiton verran aikaa. En minäkään enää suuriin suorituksiin yllä, nuoret viilettävät ohi renkaat ulvoen. Mutta onneksi en ole tietokone. Onneksi minun elämälläni on muitakin arvoja, kuin tehokkuus.

No ihan hönttiä tehdä tietokoneesta surutyötä.
Kunhan tässä lämpimikseni höpisen ja selitän, miks ei ole tullut blogia päivitettyä. ; )

Kevättä ja sitkeää mieltä meille kaikille, joiden pääkoppa ja kroppa välillä hidastaa!

Tää.

Oiskohan se tää... ; )
Otteita valokuva-albumistani.

Työpaikan metsästys

Onhan tää mielenkiintoista metsästää työpaikkoja tässä elämän vaiheessa. Kun on ikää jo riittämiin ja vielä semmoinen ammatti, ettei joka nurkalla löydy ammattia vastaavaa työtä, niin aikamoista arpapeliä tuntuu olevan. Mutta eipä voi minua syyttä yrittämättömyydestä. Pilan päiten hain vielä ihan hassujakin paikkoja, kumma kun eivät huolineet. Edes radiotoimittajaksi. ; ) Nyt alkaa huumori tästä hommasta loppua.

 

 Täytynee keskittyä muuhun, vaikkapa kotimökin etsintään. Jotain extreemeä tästä vielä kehittyy, niin luulen ; ) Monta torppaa olen katsastanut jo, mutta aina on tullut joku este, miksi ne eivät ole tulleen minun kodikseni. Kai ne loppujen lopuksi ovat vain olleet jollekin muulle tarkoitettuja koteja? Jossain lienee se hiirenkolo, joka on minua varten...

 

No tässä välillä olen saanut virkatuksi yhden liinakummajaisen. Väriä siihen halusin, ja taisin saadakin.

 

 

Tämmöisen väkkyräisen.

Ei ehkä ihan perinteisin pitsiliina, liekkö ensinkään pitsi? Liina kumminkin.

 

 

Ehkä vien sen mammalleni kevään iloksi?

Iloa sinullekin tähän päivään!

Varokaa heräileviä karhuja!

Kannattaa liikkua varoen, jos tahtoo nähdä...tai välttää karhun metsässä liikkuessa. Luin, että kun karhu herää, se on aluksi pöperöpäinen ja jähmeä, niinkun moni meistä ennen aamukahvia. Pikkuhiljaa se vetristyy, se alkaa liikkumaan ja kohta puolen vuoden nälkä herää...

 

Tämä karhu taisi yrittää nousta kesken unien jossain Konneveden metsässä. Ilmeestä päätellen unet olivat olleet mukavia, mutta nouseminen sujui niin hitaasti, että luulin sitä ensin kiveksi.

Pitää käydä katsomassa, saako tuleva takatalvi sen painumaan takaisin pehkuihin.

 

Mukavaa kevättä sinulle tänään! ; )

Suomalaisen sielun viritysmusiikkia.

                                            Suomalaisen sielun viritysmusiikkia.

Piirretään!

Tulikin pitempi tauko kynän käyttöön, kun elämä heilutti kovasti ja virkkaus toimi hyvänä mielen lataamona tässä välillä. Mutta nyt alkaa kuvat taas hakea ulostulo reittejään.

                                               Sisäinen kauhukakara.

Piirrän tätä omaa "valokuva-albumia". Aina päivän mielialan mukaan. 

Tämmöistä verryttelyä ; )

Tänään muuten paistoi aurinko! Voi miten kaikki näytti ja tuoksui keväälle! Kiipesin töistä tullessa Ahvenpyhälle nauttimaan säästä ja maisemasta.

Matkalla jossain kohtaa elämässä

 

Nyt on käsityöt jääneet sivuun.

Välillä pitää lukea kirjoja. Erilaisten ihmisten elämänkertoja,

naisevankelistojen vaiheita, eräkirjoja, elämän viisauskirjoja.

Kirjastot ovat varsinaisia aarreaittoja ja ystävien kirjahyllyistä löytyy lisää herkkupaloja.

 

Toisinaan ostan kirppareilta kirjoja, jotka on kiva jatkaa kiertämään seuraavalle lukijalle, joka taas saa pistää ne eteenpäin, ettei nurkkiin kerry liikaa tätäkään sorttia. Ja kun oikein huonon kirjan ostaa vahingossa, voi siitä askarrella jotain mukavaa. Yhdeltä kirpparilta sainkin kassillisen kirjoja ilmaiseksi vietäväksi lasten taidetyöpajaan.

 

Ja kuva kertoo muuten elämän vaiheesta...

Jonnekkin tästä ollaan matkalla, mutta suunta on vielä hakusessa. Askel kerrallaan. ; )

Ei hätää. Voi vaikka hyräillä "Maan korvessa kulkevi", mennessään.  

Juurtumispaikka

Viime kesänä söin omenan.
Ei se ainut syömäni omena ollut, mutta siitä mieleen jäävä, että pistin puolihuolimattomasti muutaman siemenen siitä multapurkkiin.

Ja nepä innostuivat kasvamaan. Pontevasti ne venyttivät varttaan ja tekivät toimellisesti lehtiä. Syksyn tullen ne jatkoivat viheriöimistään kuistin pöydällä, kun muu luonto jo teki ruskaa. En muista, minkä maan ompuista ne olivat tulleet ja ajattelin, etteivät ne kuitenkaan talven yli selviä. Pienten pakkasten jälkeen ne edelleen näyttivät niin sinnikkäille, että säälistä toin ne sisälle.

Putosihan lehdet aikanaan ja toinen pikkupuu kuivettui, mutta tämä toinen on sitkeästi pitänyt vartensa notkeana ja yhden silmun tuoreena latvassaan. Ja nyt, se ainokainen silmu yrittelee aukeamista.

Omenapuu on ollut minulle jonkinlainen elämän rauhoittumisen vertauskuva. Niinpä nyt, kaikenlaisten elämänmyrskyjen jälkeen, kun etsin itselleni kodilta tuntuvaa kotia, leikin ajatuksella, että etsin paikkaa, minne omenapuun saisin istuttaa. Jos vaikka ehtisin näkemään sen kasvamistakin.

Eilen ajelin töiden jälkeen viehättävällä syrjäkylällä. Tällaisessa kun saisi asua, mietin, missä maisema ruokkisi sielua joka säällä! Jututin vieraita, ystävällisiä ihmisiä ja sain taas yhden puhelinnumeron henkilölle, jolla saattaisi olla se joutava torppa. Kuulostellaan.

Voihan olla että vielä vietän elämäni kirkonkylän rivitalossa tyytyväisenä. Aika näyttää. Mutta nyt vielä hetken koputtelen näitä ovia ja etsin juurtumispaikkaa.

Takkuista etsintää

Välillä elämä takkuaa.
Haluaisin asumaan maalle. Etsin paikkaa, jonne omenapuuni istuttaisin.
Oikeaa ovea en vaan vielä ole löytänyt, vaikka monia olen kolkutellut.

Välillä mietityttää, olenko oikeilla jäljilläkään. Yritän kuulostella johdatusta. Mutta kun ei selkeää muutakaan tunnu esiin nousevan, jatkan tähän suuntaan.

Jonain päivänä kirkastuu.
Tavalla tai toisella.
Tulen kotiin.

Onko teillä luurankoja kaapissa?

Minulla on.
Tai nyt ne on olkkarin lattialla ihmeteltävänä.

Tänään oli työtön päivä, mikä käsillä tekijälle tarkoittaa ahkeraa omien hommien tekemisen mahdollisuutta ; ).
Pidin katiskarullan avajaiset. Muoviin pakatusta kääröstä löytyi vähän liian vetelää verkkoa, joten työt piti tehdä osittain kaksinkertaisesta.

Tällaisia alastomia ruttukasoja nämä tässä vaiheessa ovat. Saas nähdä, miten muuttuvat, kun saavat massaa pintaan ?

Mukavaa päivää sinulle siellä, missä lienetkää, mitä teetkään!

Joskus ei saa mitään aikaan.

Tuli pysähdys.
Käsityötauko. Luomaton luova tauko.

Tänään tein kyllä hoivaosaston vanhusten kanssa käsitöitä. Jopa yksi pappa suostui virkkaamaan ketjusilmukoita. ; ). Mutta oma virkkukoukku ja keskeneräinen työ odottaa korissa. On joku sisäinen jäiden lähdön aika.

 

 

Jotain ihan muuta odottaa syntymistään.
Katiskaverkkorulla odottaa lattialla. ehkä jo huomenna avaan sen...

Hiirulaisen hieno maja

Hiirulaisen hieno maja
oli vanha kenkäraja

 

Siellä hiirulainen eli,

pienoisiaan paimenteli.

 

 

 

 

Pesi niitä, neuvoi noita,

pienoisia palleroita.

 

 

 

 

Antoi maitoa ja pullaa,

lauloi illoin tuutilullaa.

 







 

 

Tää oli mukavaa. Tehtiin kollaasitekniikalla kuka mitäkin. Soile vähän pomotti, muuten oltiin, kuin vanhan ajan ompeluseuroissa.

 

Minulla oli päässä pyörinyt tuo lastenloru ja kun sopivasti oma talvimono päätti hajota, niin siitäpä sain hiirulaiselle hienon kodin.

 

Kannattaa kokeilla, tekniikka on helppo: Päällystä mitä tahdot paperilla, kankaalla, helmillä...mitä mieleen juolahtaa, käytä runsaasti liimaa ja liisteriä, läträä sormin, maalaa, tai lakkaa päälle jos huvittaa, irrota mielikuvitus vanhoista kaavoista ja katso mitä syntyy. ; )

 

 

 

 

Hiirulaisen ali...tai ylivuokralaisena pesii pikkuinen lintu.

Itse hiirulainen on vielä mietinnässä, kun hiirenharmaata virkkauslankaa ei ollut kotona.

 

Leikitään. ; )

 

(Ps tänään ei taas kuvakokoja saa muokattua, paitsi alussa... pöh )