Tahvolla alkaa vanhuus vaivata tuolla pörröisessä päässä.
Se pelkää. Monia asioita.
Uudenvuoden raketit on tosi pahoja. Niitä täristään koko ilta ja yö
ja yritetään löytää turvapaikkaa saunasta, tai mistä tahansa.
Tahvo varmaan kuolisi sydänhalvaukseen, jos joutuisi yksin ulos sinä yönä.
Ukkosta se on pelännyt jo pitkään ja sehän on ymmärrettävää
noilla korvilla.
Tuulen humina kattotiilien välissä on myös pelottavaa. Monena tuulisena
yönä pistän patjan lattialle ja rapsuttelen puoliunessa koiraa
ja saan sen jotenkin rauhoittumaan.
Kun pakkanen nousi, alkoivat Päijänteen jäät murisemaan
ja vongahtelemaan. Kamalaa, miten pelottavaa sekin on!
Nyt pitää Tahvon maata keittiön nurkassa ja kuunnella radiota
että selviää tästäkin kammosta. Tulisi vaan pian lunta, niin
jäät hiljenisivät.
Mitenhän me selvitään näiden pelkojen kanssa tänä vuonna?
Onko kellään neuvoja?
Muuten uuden vuoden aattona oli mukavaa, varsinkin kun nähtiin
ihmeellisiä helmiäispilviä! Näin komeita en ole ennen nähnyt,
eikä Photoshopilla ole osuutta asiaan.
Sen jäkeen onkin kaikki mennyt susiksi. Tai ei oikeastaan, mutta kuitenkin.
Yritin piirtää sutta. Joku lättäjalkainen piskihän siitä tuli.
Toisesta yrityksestä lempeä koiruli...
Jossain eksyilee se villi ja pelottavakin eläin, jota sudeksi kutsutaan.
Tässä seuraava aste. Jospa se siitä tänä vuonna löytyy. ;)
Hyvää uutta vuotta vaan sinulle!
Voi Tahvo pieni. Mikähän häntä auttaisi. Koirille ei taida olla sellaisia stressiä alentavia feromoneja saatavilla niinkuin kissoilla? Onko hän aina pelännyt yhtä paljon vai nyt vanhemmiten?
VastaaPoistaTuntuu pelot lisääntyvän iän myötä. Eihän se pentuna pelännyt kuin lumiukkoa ja joutsenia.
PoistaTahvo raukkaa:) Meillä Topi oli aivan samanlainen kauhea tärinä ja haki paikkaa perheen vierestä, läähätti ja kuolasi. Eikä saanut ulos edes pissalle. Ensi vuonna täytyy hankkia jotain eläinlääkäriltä.
VastaaPoistaEhkä mun on tehtävä samoin. Tai mentävä kauas korpeen uuden vuoden juhlien aikaan.
Poista