Täällä jopa asuu ihmisiä, meitä pieniä mönkiäisiä.
Ja pienet ihmiset rakentavat pieniä taloja,- no joskus isompiakin-, joissa on lämmin asua ja nukkua lumisen talven keskellä.
Täällä on monia suloisia pikku koteja, jotka on myös ilo ohikulkijan silmälle.
Niissä on mukavasti väriäkin! Tämän päivän kalpea harmaus ei vielä ollut yltänyt tämän kylän maalipensseleihin, kun nämä torpat rakennettiin ja nyt ne taitavat olla jonkinmoisessa suojelussa.
Tässä kokoelman alku näitä söpöläisiä.
Ajattelin ajan oloon kerätä ne kaikki kameralla talteen. "Kerää koko sarja"-tyyliin.
Olen vielä sen verran innoissani tästä uudesta kotisaarestani, että näen kaiken vaaleanpunaisten silmälasien läpi..... tai ei vaineskaan.
Sattui aamulenkillä semmoinen hetki. Se mikä värjää
kaiken ruusuiseen sävyyn.
Vai johtuneeko Säynätsalon historiasta?
Tämä saarivaltiohan on syntynyt Sahan ja vaneritehtaan ympärille tyhjästä vaan joskus 1800-1900 lukujen välimaastossa. Ja koska tämä oli työläispaikkakunta, tämä oli aikanaan Suomen punaisimmaksi kunnaksi tituleerattu.
Nyt Säynätsalo kuuluu Jyväskylää ja poliittiset värit ovat muutenkin haalistuneet, joten olkaa hyvät: Tässä minun punainen hetkeni ;)
Löytyy täältä myös kirkko, kaunis kuin kukkanen. Yksi mummo kertoi lapsuuttaan, että vaikka täällä oltiinkin tulisen punaisia, niin kirkkoon oli mentävä, tai äiti antoi piiskaa.
Tornissa istui harakka jutustelemassa viirikukon kanssa. Kuulosti niin mukavalle
rauhallinen rupatteluhetki aamun hiljaisuudessa. Kukko oli enemmän kuuntelijan paikalla. Lienee vuosien saatossa kuullut monet tarinat.
Täällä tornissa päivystivät Lotat sodan aikana ja tekivät ilmahälyytyksiä tarvittaessa.
Silloin lienee kukko kuullut tyttöjen sydänsurut sun muut mietteet.
Säynätsalolainen versio "Kaksi tornia" tarinasta. Nämä tornit seisovat samalla mäellä ja pyrkivät saamaan yhteyden ylös, kumpikin omalla tavallaan. Harakka oli valinnut
hengellisen tien.
Ja kirkon vieressä hautausmaa, monien tarinoiden päätepiste.
Täällä näkyy olevan aina avoimet ovet.
Myös mummo, jolta monet tarinat kuulin aikanaan, löytyy nyt täältä.
Reipas Elvi, tai Elevi, ehti elää melkein 90 vuotiaaksi.
Voi miten aika silti kuluu nopeasti.
Yritetään me ottaa tämän päivän hetkestä kiinni ;)
Harvoimpa tulee Säykin kautta kierrettyä, kun linja-autolla hurruuttelen vaan vauhdilla ohi. Luulen kyllä että sinulla on parempi paikka tässä meidän yhteisessä kaupungissa, Korpilahti on nykyään jokseenkin kuoleva kylä.
VastaaPoistaVai niin on Korpilahden tilanne ikävä. Ei auttanut Jyväskylään liittyminen, vaikka sitä mainostettiinkin niin komiasti. Kyllähän täälläkin palvelut vähenee. Kauppa on vielä ja terveyskeskus yms. Vaikka uusia asukkaita tulee, niin silti kylä köyhtyy ja kaikki toiminta valuu Jyväskylän keskustaan.
PoistaOi, kun sinä kirjoitat mukavasti ja kuvatkin ovat tosi kivoja :)
VastaaPoistaSaitko selvyyden Elevin elämän loppuajoista?
Iloitsen kanssasi maisemistasi! Ja kunhan kevät kunnolla tulee, niin sitten siellä vasta kaunista onkin, niin uskon!
Löysin Elvi Marian hautakiven. Viime toukokuussa oli kuolinpäivä. Ei sit tullut tapaamista enää. Mut kevättä ja kesää mäkin ootan innolla! ;)
PoistaUpeita kuvia, miulle ihan vieraasta paikasta, tuolla on varmasti mahtavaa asua.
VastaaPoistaJoo. Tänne kannattaa tulla tutustumaan, varsinkin kesällä. ;)
Poistaolipa mukavaa kulkea kanssasi Säynätsalon raittia:)) mietin varmaan viel pääni puhki, mitä isäni kertoi Säynätsalosta...en vaan millään saa kiinni tarinan alusta
VastaaPoistalapsuudenkodistani on kolmisen kymmentä kilometriä Päijänteen rannalle Sysmään. Päijänteeseen laskevassa Tainionvirrassa käyn uimassa usein kesäisin. olen haaveillun melontaretkestä virtaa pitkin Päijänteelle monet vuodet, voipi ol et jää pelkäksi haaveeksi sekin
Jospa ensi kesänä ;) se melontaretki. Kerro kun muistat Säynätsalo tarinan. Sieltä päin on saatettu ainakin puuta hakea vaneritehtaalle laivoilla...
VastaaPoista