keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Ilves ja kettu

Ei minua pyydetty,
mutta kun kuulin, että pikku kummipoikanen on innostunut
leikkimään ilves ja kettu leikkejä elokuvan innostamana,
niin pitihän minun kokeilla osaisinko virkata...


i

ilveksen. 
Tämmöinen siitä tuli. ;) Ainakin vähän sinnepäin. 


Ja värit sitä, mitä sattui olemaan kotona.
Ilves kaipasi kaveria. Niinpä oli virkkuuta jatkettava.


Ja siitä syntyi yhtä pieni ketunpoikanen.



Näitä on mukava kehitellä ihan omasta päästä. Ohjeen mukaan tekeminen ei ole 
koskaan minulta onnistunut. Koulussakin oli aikanaan käsityönumero 6. Kun
piti virkata kassi, innostuin alkuksi, mutta lopputuloksena oli ruttuinen nysväke,
jota ei voinut mihinkään käyttää. 

Tämmöistä eläimellistä uutta vuotta täällä kulmalla tuulen paiskoessa lumituiskua
ja pakkasen sahatessa 20 ja 0 asteen välillä.
Mutta päivä on jo yli puoli tuntia pitempi, sanoo almanakka ja siihen
on uskominen. Kevät tekee sissityötään ja voittaa vielä.

Siispä jatketaan sitkeästi eteenpäin, eikö vaan?


10 kommenttia:

  1. Söpöt kaverukset nuo ilves ja kettu.
    Miullakin on just pari kettuprojektia meneillään. Kettu jotenkin vaan kiehtoo ja on pakko tehdä omia versioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketussa on niin hienot värit, siitä saa moneen iloa. Näytähän sit siun ketturojektit!

      Poista
    2. Just oikean näköiset kettu ja ilves! Miten osaatkin? Sitä en ymmärrä, sillä itse en saisi mitenkään tuollaista aikaiseksi.
      Ja kiva tää ulkoasukin sivulla, kevään keltainen ja aurinkoinen :)
      Kevättä ilmassa, vaikka räntää räppääkin, eikö vaan :D

      Poista
    3. Kyl sie Pau varmaan osaisit, kun vaan alotat ympyrän tekemisellä. Siitä kaikki alkaa. Sinä kun ossaat melkein mitä vaan.

      Poista
  2. Hyvän näköisiä, niin mukava ilme kummallakin ♥ Eikö vaan olekkin paljon mukavampi tehdä ilman mitään ohjeita, sitä mieltä minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on pientä seikkailun makua, kun alkaa kehittelemään otusta ;) Valmis malli olis pelkkää matematiikkaa.

      Poista
  3. Mainioita hahmoja kerrassaan! Luulen, että itsellänikin on ns lukihäiriö ohjeiden suhteen- ei tahdo vaan onnistua.....
    Idearikasta alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa sama täällä. Jo ensi silmäyksellä tulee tyrmäävä olo. ;)

      Poista
  4. Oi että tulikin suloisia hahmoja.. ihana ilves ja upea kettu:)

    VastaaPoista

Kerrohan ystäväiseni!

Suloista joulua!

Oikein mukavaa, siunauksellista, levollista ja mitä nyt itsekukakin kaipaa, semmoista joulun aikaa jokaiselle! Tässä katis...