Sekatyömies päiviä

Nyt on tullut puuhattua vähän sitä ja tätä.
Risupötkö venyi vielä metrin, sitten se hiipui loppuun.

Seuraavaksi se tahtoi kääntyä kiepille... Ja niin siitä tuli suuri rinkeli...tai jättiläisen ovikranssi?

Jään seuraamaan itsekin, minne tämä työ minut vie ; ). Mukavaa on ollut ulkona puuhatessa.

Paperimassapatsaat ovat myös jatkaneet elämäänsä. Voi olla että massa osio on valmis nyt ja seuraavaksi mietitään värejä pintaan. Mutta kunhan työt ovat kuivuneet, näkee vielä, mitä  pitää korjailla. Siellä ne nyt makaavat Käpy-gallerian lattialla ja kuivattavat jalkapohjiaan.

Virkannutkin olen, mutta varoen. Mitä ihmettä te virkkuusiskot teette, ettei niskanne tule vallan kipeäksi? Neuvokaas vähän!  Tänään kävin hierojalla ja se tuntui pökerryttävän mukavalle, kun veri taas alkoi virrata pääkoppaani.

Semmoista tähän päivään. Entä sinulla?

Tuliko risuja?

 Vaikka talvi on kaunis,

siihen alkaa olla  väsynyt. Odottaa vain tuskaisena, millon lumet  sulavat.
Tänään oli jo upea sää ja sen verran lämmintä auringossa, että pystyi touhuamaan paljain käsin.  

Naapureiden harvennushakkuu on minun aarreaittani. Nyt keräsin sieltä mainioita riippakoivun oksia.

Kun niiden ympärille alkoi pyörittämään rautalankaa, pysyi hyvin lämpimänä. 

Pyöritin ja pyöritin. Hain välillä lisää risuja ja taas pyöritin, sillä näperryskoneeni oli hyvässä vireessä.

Pötkylä venyi ja luikerteli pitkin pihaa. Se jatkuu varmaan huomenna, tai jonakin päivänä.

En tiedä vielä, mikä siitä tulee.Myöhästyinkö virpomisista? Olisi ainakin kunnon vitsa. Entä suuruudenhullu ovikranssi? Kukkapurkki? Lintulauta? Taideteos?  Siitähän voi tehdä mitä vaan. Katsotaan, minkälainen elämä sillä on edessään.

Mukavaa valon voittokulkua. Ehkä jo huomenna tulee ensimmäiset muuttolinnut...

Mun

 "Tää on mun! Eikun mun! MUNPAS! Mä näin sen ekana!"

"Hei haudotaan se yhdessä! Mä oon eka, eikun mä, eikun....pot,pot,pot..."

 "MUT KUN SE ON MUN! Siitä kuoriutuu krokotiili."

"Höh. Ihan epistä. Et sä ole mikään Pääsiäiskrokotiili!"

Hyvää Pääsiäistä! Sopuisaa! ; )

Oma karja

 Olen ollut niin iloinen, kun naapurit ovat pitäneen muutamaa vasikkaa kesälaitumella meidän talon vieressä. Niinpä päätin perustaa kilpailevan karjatilan. Tässä ensimmäinen vasikkani. Aito Hereford...tai jotain sinne päin.

Olipa vaan kohtuullisen työläs väsättävä, kun värit on niin hankalan tyylikkäästi sijoitettu. ; )

Ei ollut taas pariin päivää vapaa-ajanongelmia, kun tätä nykersin. Nyt ei puutu kuin nimi. Mitä niitä nyt olikaan perinnenimiä? Tämä taitaa muistuttaa viime kesäistä Lyyliä. 

Kunpa pian lumet sulaisivat ja saisi pikku Lyylini eläväistä seuraa. ; )

Rauhallista Pitkäperjantaita. Onneksi me jo tiedämme, mitä Pitkästäperjantaista seuraa. YlösnousemusPääsiäinen! Ei osaa ottaa tätä päivää niin surulliselta kannalta ; ).

Pelottava tarina

Elelipä ennen kukkapöytäviidakon salaisissa syövereissä

 outo otus. Harva sitä näki, mutta sen hännän kahiseva heilahdus jo tuotti pelonväristyksiä lähitienoon asukkaissa.

Sen askelten tömähtely ja hiljainen murina pistivät sohvalla telkkaria katselevan miehen kaivautumaan syvemmälle tyynyjen kätköihin.

Kasvien rusahtelu otuksen hampaissa kuulosti ikihonkien kaatumiselta ukkosmyrskyssä. Silloin uljas vahtikoira nosti niskakarvansa pystyyn ja kömpi turvaan isäntänsä jalkoihin vinkuen kuin pahainen piski.

Se oli pelottava otus ja se uhkasi alkaa hallita koko olohuonettamme. Mietimme jo pyssyn hankkimista suojaksemme, kunnes keksimme, mikä saa sen rauhoittumaan. 

Kun vain uskalsi pistää kätensä sen hurjien leukojen lähelle ja rapsuttaa sitä kuonon päältä, niin jo muuttuikin hirmuinen hirviö lempeäksi vekkuliksi, joka mielellään kellahti selälleen ja antoi silitellä itseään mielin määrin.

Kyllä vain hunajalla voi saada enemmän ystäviä, kuin pyssyllä ; )

Mukavaa päivää sinulle. Kenet sinä tänään kesytät? ; )

Sään inspiroima virkkaus

Lunta on kuin Pohjoisnavalla.

Vähän jo aurinko yritti alkaa sulattelun, mutta sitten satoi saavillinen lisää.

Täällähän pärjäisivät jo...

Ajatus oli vielä hiukan irtonainen...Täytyi ommella se lujasti kasaan...

  

Kyllä täällä pärjäisi jo jääkarhutkin! Tässä ensimmäinen harjoittelemassa elämää keski-suomalaisessa ilmastossa.  Cityjääkarhu katsoo pakkasta netistä.

 Voi Sylvit sentään, kun koneelta tuijotti komea tyyppi! Onkohan se uusi uutisankkuri, vai liekkö eliittikumppanien mainos?

Mukavaa talvi-iltaa tänään. Huomenna alkaa kevät ; )

Kysyn vaan

Kun katson ikkunasta ulos ja näen, 

miten lunta sataa 

ja hyytävä tuuli pyyhkii hangen pintaa, uhkaa tulla epätoivo.

Eikö tämä ensinkään lopu? 

Eikö pakkanen muista, että on jo kevät ja sen on vuoro väistyä? Onko jääkausi alkanut ja lumikuningatar saanut vallan?

 Missä on räystäistä tippuva vesi? Missä ensimmäiset muuttolinnut?

Eikö jo edes jostain pitäisi maan kurkistaa pälven lämpäreestä? 

Eikö siinä pitäisi tuoksua multa?

Kysyn vaan. 

Kun tassuja paleltaa sisälläkin.

Nyt on se aika

On, on. Se aika, kun karhut kömpivät pesistään.

Aluksi ne ovat kovin unisia, istuvat pölvästyneinä pölkyn päässä ja yrittävät miettiä, mihin tilanteeseen tässä syksyllä jäätiinkään. Kukas minä olen ja missähän metsässä tuli sammuttua. Voi vaan kuvitella, että on kummallinen olo puolen vuoden unien jälkeen. Eikä ole edes kahvia tarjolla.

 

Vähitellen alkaa kirkastua. Vatsa muistuttaa, että täällä olisi joku, joka tietää ainakin sen, mitä puuttuu.  Olisikohan marketit jo auki, että saataisi sapuskaa?

Ei auta karhu-polon kuin nousta ja pistää käpälää toisen eteen. Tonkia muurahaipesiä ja kaivella suo mättäitä lumen alta, jos vaikka karpaloita olisi jäänyt varastoon. Jo karhujenkin tähden toivoo pikaista kevään tuloa. Eihän tuolta elantoa löydä metrisen hangen alta. Tulee taas revittyä heinäpaalien muoveja ötököiden toivossa ja hankittua kiukkuisia viljelijöitä vihamiehiksi.
Tule jo kevät!

Kuntosalia kerrakseen

Tänään kävin taas dyykkaamassa kylän keskellä olevalla paperin keräys astialla ja jatkoin sitten saaliineeni matkaa pienen Käpy-gallerian suojiin (löytyy muuten Facebookista nimellä KÄPY, Konneveden vanha kirjasto ). Siellä minua odotti vanhat tutut elukkapatsaat. Niinpä taas tuumasta touhottamiseen. Vauvapunkkaan ämpärellinen lämmintä vettä ja sinne liottelemaan vanhoja sanomalehtiä paksuksi muhennokseksi, päälle tapettiliisteri jauhetta ja rakennusliimaa näppituntumalla. Sitä kun aikani hiki niskassa veivasin, niin avot kun tuli tiukkaa ja hyvää massaa, varsinaista tahmaa.

Sitten vaan kipuamaan yläkertaan, jossa ketkumainen kettupatsas odotti uusine yllätyksineen. Aikaisemmin siitä oli jalat vääntyilleet kurjiin asentoihin märän massan painosta ja niiden kanssa sain käyttää kaikki kirurgiset taitoni, että koivista tuli edes siedettävät. Nyt se oli keksinyt nyypähtää vyötäröltä vinoon. Oma vikani tietysti, kun en malttanut olla mättämättä paljon painavaa massaa ketun päähän viime kerralla. 

Nyt minusta alkoi tuntua, että kettu oli muuttunut lähes eläväksi ja viekasteli  kanssani. Hetken sitä kummastelin, kunnes päätin kääntää vahingon hyödyksi. Niinpä läiskin massapuuroa ketun laihoille lanteille ja luiseville rinnuksille ja sen kieroutunut asento alkoi muistuttaa flirttailevaa pimua, joka potkurinsa kanssa kulkee kylällä poikia vokottelemassa... Tai sille se minun silmissäni näytti. Ennenkuin se ilmestys saa todella muotoa, tarvitaan vielä pari punkallista massaa ja pari kuivatusviikkoa. Ellei kettu sitä ennen keksi jotain uutta venkoilua. Nyt sidoin sen kiinni parilla narulla eri kohtiin kattoon. Jospa se malttaisi pysyä kurissa.

Ja kotiin tullessani on taas joka lihas kipeänä massan veivaamisesta ja ketun kimpussa pyörimisestä kaikissa kummallisissa työasennoissa. On se taiteilukin välillä varsinaista liikuntaa. ; )

 Ensimmäinen massakerros.

 Raato pystyyn.

















 

Ilmeen etsintää ...










ja tehostamista.....hohhoi, tästä jo näkee, että kettumainen luonne sillä on!

Tänään kameran patterit loppuivat kesken, mutta laitoin tähän pienen kuvasarjan ketun elämän vaiheista.

Saas nähdä mitä vielä on edessä, ennenkuin se seisoo 69-tien varressa liftaamassa.

Vähäsanainen päivä.

Aasi

 auringossa

autuaana

askeltaa.

Eihän siihen muuta tarvita. 

Lukija löytäköön mistä ja minne ja mitä mietinnee. ; )

Kaunista, kylmää kevään kaipuuta sinulle.

Sunnuntain käpy

Lenkiltä tullessa kannan usein mukanani ties mitä kiinnostavaa metsästä kotiin. 

Joku päivä toin komean kävyn. Se on niin kaunis, hyvän värinen ja täydellisesti muotoiltu. Pidin sitä keittiön pöydällä ja seurasin, miten se kuivuessaan aukesi ja siemenet varisivat vähitellen lautaselle. Hämmästyttävää! Niin ihmeellinen pieni kertakäyttökone! Olen ehkä naivi monen mielestä, mutta yhtä käpyä ihmetellessä minun on mahdoton uskoa kehitysoppiin.

Voin melkein aistia jumalallisen taiteilijan käden jäljen pitäessäni tuota sadan siemenen kotia kämmenelläni.

Ja vielä ne siemenet! Pieniä siivekkäitä lentolehtisiä täynnä kokonaisen puun elämän mahdollisuuksia. En ymmärrä mikroprosessoreista mitään, mutta eikö tässä ole jotain samaa, paitsi paljon enemmän?

Mitähän näillä nyt tekisin? Perustaisinko metsän? Voisikohan näitä syödä? Jos oravalta kysyn, niin herkullisia ovat.

Nautitaan luonnosta, eikä anneta hämmästelemisen taidon ruostua!
Kaunista sunnuntaita hyvät immeiset!