maanantai 13. helmikuuta 2017

Hallitus leikkaa, minä myös. Ja tunnetko tämän kasvin

Olen tehnyt radikaaleja leikkauksia
omalla hallintoalueellani.



Ensimmäisenä sai saksiani maistaa Sutipuu. Mitäs karisteli lehtiään pitkin talvea.
Oli jo niin köyhän näköinen, että pistetään kyykkyyn vaan.

Sitten karsin nukkumatin ränsistyneet lehdet ja sen kaverina kasvava juoru
joutui kestämään n75% leikkauksen. Nyt eletään tiukkoja aikoja.
Olen muuten huomannut, että kukat viihtyvät, kun niitä on samassa ruukussa
useita. Seurallisia tyyppejä. Kuvassa ovat nämä Helka-neidit suihkussa, ei meillä muuten kukkia kylppärin lattialla sentään kasvateta.



Kun nyt vauhtiin pääsin, sai tämäkin lierolainen tuntea nahoissaan hallituksen linjan.
Sen pitkät lonkerot saivat mennä ja kärkihankkeena on nyt uusien, verevämpien kasvattaminen.

Muuten, tunteeko joku tämän kasvin? Sain sen Kaktuspuu nimisenä, mutta kun se ei ole puu, eikä ihan kaktuskaan, niin ihmettelen. Piikkinen se kyllä on.


 
Suuret sakset heiluivat ja niiden väliin eksyi lahja narsissitkin. Jospa saan ne syksyllä 
maan syliin ja ensi kesänä kukkimaan uudestaan.



Kiinanruusun leikkasin jo talvella. Nyt se sai kavereita kannustamaan kasvuaan.
Mukavasti se innostui haaromaan heti leikkauksen jälkeen.
Siispä hallituksen linja oli oikea!

Joo. Mitäs tässä uhomaan, vaikka tyttöajan nimeni olikin Sipilä.
Hyväähän minäkin, niinkuin tuo hallituskin luulen tekeväni ;)

Mukavia lämpimiä päiviä sinulle kevättuulen myötä.

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Synkkä tarina. Ei heikkohermoisille.

Hankasalmella asuessani me tutustuimme.
Ajattelin jo, että meistä tulee ystävät loppu elämäksi.
 Iloitsin hänestä kovin.
Olihan hänkin elämää nähnyt ja kolhuja saanut, mutta hänen lämmin 
läsnäolonsa tuntui niin hyvälle.

MUTTA. Pia huomasin että hänellä on yksi paha tapa.
Hän oli armoton marisia. Teitpä vaikka kuinka pienen virheliikkeen
hänen mielestään, niin heti sait kuulla narinaa ja kitinää.
Ajan oloon tuo piirre vain paheni.
Aloin jo menettää yöuniani hänen tähtensä.

Pitkän pinnan venyttämisen jälkeen tänään tein päätöksen.
Tuon narinan on loputtava.
Liikoja harkitsematta etsin käsiini aseen.
Lähestyin ystävääni päättäväisesti ja
...
aloin vääntää
kuusiokoloavaimella ruuveja irti.
Hyvästi sänky! Nyt loppui narinasi.
Ensi yönä nukun patjojen päällä lattialla
ja nautin hiljaisuudesta! AAAAH.


Hyviä unia sinulle! ;)

torstai 19. tammikuuta 2017

Tänään


Tänään kääntää karhu kylkeä pesässä.
Talven selkä taittuu.
Jee. Ähäkuti.
Taidetaan selvitä tälläkin kertaa ;)

maanantai 16. tammikuuta 2017

Kaamos ohi! JEEEE!


Kaamos loppui. Ihanaa! Päivä on keskellä Suomeakin jo tunnin pitempi.
Nyt voi alkaa hypistelemään näitä.
Näissä on jo lupaus keväästä.
Melkein kuin matkalippu edessä olevaan reissuun.
Ensimmäiset jo istutin.  Nooo
ne oli kauranjyviä tyttären kissan iloksi.
Mut ootan innolla niidenkin pintaan nousua.


En pode varsinaista kaamosmasennusta, mutta olo on kuin vieterilelulla, joka
vaappuu viimeisiä askeliaan vedon loppuessa.
Laiskottaa vietäväästi. Mikään ei sytytä.
Vain nuotion ääressä on sisäisestikin valoisaa.



Tänään olin hetken aikaa pirteä!
Kaamos loppuu siis mun päässänikin pikkuhiljaa! Jeee!

Kevätpiristeitä sinullekin!


sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Susi tuli.


Nyt tuli sen verran susi, että mä tykkään.
Ainahan vois vähän ja vähän paremman tehdä,
mutta jossain on se raja, että sen hetken taidoilla homma kääntyy
huonoon suuntaan. Tulee liikaa yrittämistä.

Tämä on sopivan puutteellinen, mutta kuitenkin
sillä on murunen suden tuijotusta...miten minä nyt suden ajattelenkaan.
Tämän kanssa ei neuvotella, vaikka taitaa tälläkin olla pisara huumoria suupielessä ;)
Nuo korvat on lähes just.

Mukavaa Tammikuuta ja iloisia arkipäiviä sinulle!

tiistai 3. tammikuuta 2017

Nyt tarvitaan psykologia!


Tahvolla alkaa vanhuus vaivata tuolla pörröisessä päässä.
Se pelkää. Monia asioita.
Uudenvuoden raketit on tosi pahoja. Niitä täristään koko ilta ja yö
ja yritetään löytää turvapaikkaa saunasta, tai mistä tahansa.
Tahvo varmaan kuolisi sydänhalvaukseen, jos joutuisi yksin ulos sinä yönä.

Ukkosta se on pelännyt jo pitkään ja sehän on ymmärrettävää
noilla korvilla.

Tuulen humina kattotiilien välissä on myös pelottavaa. Monena tuulisena
yönä pistän patjan lattialle ja rapsuttelen puoliunessa koiraa
ja saan sen jotenkin rauhoittumaan.

Kun pakkanen nousi, alkoivat Päijänteen jäät murisemaan
ja vongahtelemaan. Kamalaa, miten pelottavaa sekin on!
Nyt pitää Tahvon maata keittiön nurkassa ja kuunnella radiota
että selviää tästäkin kammosta. Tulisi vaan pian lunta, niin
jäät hiljenisivät.

Mitenhän me selvitään näiden pelkojen kanssa tänä vuonna?
Onko kellään neuvoja?



 Muuten uuden vuoden aattona oli mukavaa, varsinkin kun nähtiin
ihmeellisiä helmiäispilviä! Näin komeita en ole ennen nähnyt,
eikä Photoshopilla ole osuutta asiaan.

Sen jäkeen onkin kaikki mennyt susiksi. Tai ei oikeastaan, mutta kuitenkin.



Yritin piirtää sutta. Joku lättäjalkainen piskihän siitä tuli.
Toisesta yrityksestä lempeä koiruli...
Jossain eksyilee se villi ja pelottavakin eläin, jota sudeksi kutsutaan.


Tässä seuraava aste. Jospa se siitä tänä vuonna löytyy. ;)

Hyvää uutta vuotta vaan sinulle!


sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Omanlaista joulua!


 Kaikkihan me tehdään joulu just niinkuin itse tykätään, eikö vaan. Eihän meitä kukaan
perinteisiin pakota, paitsi me itse? Eihän.
No...kummasti ne jouluvaatimukset yrittää tunkea näppinsä joka paikkaan
ja ehdotella sitä sun tätä, mikä vain lisää joulustressiä.

Minulla on tänä pimeänä aikana voimat vähissä auringonpuutteesta,
joten olen oikaissut monet mutkat jouluhommista.
Vähän siivoilen, teen semmoista ruokaa, mikä kaikille maistuu (ennen joulua
pidetään neuvottelu siitä, mitä jouluna syödään)
Pikkuisen koristelen.
Eka kuvassa on meidän joulukuusen virkaa hoitava posliinikukka.
Se oli oikein ylpeä roolistaan.



 Joulukirkkona oli montakymmentä vuotta tehtäväänsä hoitanut soittorasiakirkko.
Se alkoi olla raskaasti eläkeiän puolella. Jouluyö, juhlayö sen soittamana
tuli jo niin harvakseltaan plimputellen, että melodiaa ei olisi välttämättä tunnistanut,
ellei sitä olisi joka joulu pari kierrosta kuullut.
Saa nähdä veisasiko se nyt viimeistä jouluvirttään.



Tämän joulukuusen ostin varmaan viisi vuotta sitten. Paketissa se näytti niin söpölle,
n 15cm korkealle minikuuselle. Mutta kun pisti patterit paikoilleen se alkoi vilkutella
värivaloja tehokkaammin, kuin ambulanssi. Aika järkyttävä. Mutta toisaalta sopivan 
surkuhupaisan yliaktiivinen, että omalla tavallaan se tuo hyvää mieltä. 
Siksipä se kuuluu rekvisiittaan edelleen. 
Tänä jouluna sen "juurelle" kerättiin meidän perheen muutamat joululahjat 
ja tunnelma olin...no omalaatuinen ;)



MUTTA tänään, joulupäivänä, on valoa jo 2 minuuttia lisää päivässä! Ja pieni
pistokas värinokkosesta on kasvattanut vähäiset juuren alut! Tämä ainut,
mikä selvisi talvesta tähän asti.
Meillä on siis toivoa!