Rättimatto talkoot

Maanantaina, 1.7. 2013,  ELLEI SADA,
HUOMHUOM! Näyttää satavan. Siirretään mattoilu tiistaille 2. 7. Tulkaas immeiset! ; )

Kudotaan pensselillä rättimattoa Kävyn eteen jalkakäytävälle. Lateksimaaleilla se syntyy. Olen niitä keräillyt kierrätyksestä ja kaupan virhesekoitus löytökorista.

Tässä kuvia viime kesän matosta.

Tervetuloa siis Konnevedelle, Kauppatie 68. Omat ylijäämä lateksit saa ottaa mukaan, niin saa niille hienoa käyttöä. Tehdään semmoinen yhteistaideteos, että sitä ihailee moni! ; ) Maalipurkit on auki klo 11 - 16, eikä tarvitse olla erityislahjakkuus. Pidetään vaan hauskaa.
Ja vieressä on Käpy Galleria, kauppa ja kahvila, jossa saa herkutella ja ihailla taidetta.

 

Nähdään!

Pääskysen pesä

Eilen askarrellessani ulkona, kuulin läheltä pienen mätkähdyksen. 
Pääskysenpesä putosi räystään alta. Hädissäni poimin viisi pientä untuvikkoa villamyssyyn ja nostin ne pesäpaikan lähelle, kuistin katolle, räystään suojiin ja toivoin, että emot ne löytäisivät. Pikkuisilla oli vielä silmät kiinni ja ne olivat niin avuttomia ja suloisia rääpäleitä.
Emolinnut lensivät ees taas pesän paikalla, mutta eivät nähneet metrin päässä olevia lapsiaan. Pari tuntia seurasin niiden hätäistä lentoa. Eivät ne hipaisseetkaan villamyssyä. Itkin jo pienten lasten kohtaloa. 

Kaivoin vielä pienen korin kaapista ja ripustin sen lähemmä pesää ja nostin untuvikot siihen, mutta sama juttu. Emot lensivät jatkuvasti ympärillä, mutta eivät kuulleet lasten piipitystä korista.
Kovasti murheissani menin nukkumaan. Ajattelin aamulla haudata pienet korissa. Ehkä suorittaisin polttohautauksen, sillä lentämäänhän ne olivat tarkoitetut. Pääskööt edes savuna taivaan tuuliin. Jumalaankin olin pettynyt. Eikö hän nyt sen verran voisi vaikuttaa pääskysten suuntavaistossa, että ne osuisivat lastensa luo?

Aamulla aikaisin menin ulos lukemaan Raamatusta evästä itselleni. Tulin juuri Psalmin 147 kohdalle. Näytin oikein sormella Jumalalle jaetta 9, että etkö olisi voinut?... 

Sitten kuulin korista vielä pientä piipitystä. Se tuntui uskomattomalle. Emot lensivät edelleen vanhan pesän paikalla, mutta eivät koskettaneet koria. 

Se oli niin sydämelle sattuvaa, että vaikka tiesin, ettei siinä järkeä ole, niin raahasin hankalat tikkaat jostakin, naulasin pesän paikalle naulan ja ripustin korin siihen. Kolme pientä siellä vielä liikahteli. Kaksi oli siirtynyt taivaallisiin. Yritin niille vettä pumpulipuikolla tarjota ja sisustin korin uudelleen pumpulilla, etteivät lapset hukkuisi myssyn poimuihin. Sitten lähdin lenkille Tahvon kanssa, ettei tarvinut jäädä kuuntelemaan lasten surkeaa, hentoa ääntä.

Puolen tunnin päästä palasin pihaan ja istahdin hetkeksi puun varjoon.
Ja näin sen! Pääskyemo meni koriin hoitamaan lapsiaan! Näin sen monta kertaa ja toinenkin emo siinä touhusi! Voi miten tulin onnelliseksi! Uskoni Jumalaankin palasi.

Tarina tässä vaiheessa näyttää kauniillta! Luoja jatkossakin varjelkoon pieniä pääskysiä! 
Ja meitä isompiakin maan lapsia. : )

Juhannusvaloa!

Juhannus puolessa välissä. Kesä kauneimmillaan.
Maisemat Hyyppäänvuorelta juhannusyönä.
Hyyppäänvuorta sanotaan Keski-Suomen Koliksi, 
mutta niin piilossa se on, että vain etsivä löytää. ; ) 

Mukavia hetkiä teille blogiystäville suomen kesässä!

Kana tekee tuloaan sitä mukaa, kun sen saa kuivatetuksi.

Ja minä sain tietokoneeni kuntoon, kiitos Empun! Nyt pääsen taas
tänne blogimaailmaan ihmettelemään.

Kiven katse

Kun ukkonen ehti käydä tekemässä tuhojaan omalla tietokoneellani ja tämä lainakone on outo käyttää, on blogin kirjoittelu jäänyt.

Tässä pieni tervehdys kuitenkin!

Talvella kävin kastelemassa kuumalla vedellä kiveä, joka törrötti kotitielläni. ( Salainen harrastus-jutussa siitä kerroinkin ) Toivoin, etä se veden ja pakkasen lämpöerosta alkaisi halkeilemaan. Mutta kissanviikset! Vaikka uskollisen kuumien kylpyjen järjestämiseni lisäksi metsäkoneet jyryyttivät telaketjuineen sata kertaa kiven yli ja minä kevään tullen kävin sitä meistin kanssa koputtelemassa, ei siitä irronnut muruakaan. Mokomakin peruskallion kulma myhäili vain ärsyttävästi.

Niinpä oli taas turvauduttava periaatteeseen: Mitä et voi piilottaa, tuo se enemmän esiin. Päivänä muutamana paljastin kiven todellisen luonteen ja avasin sen silmät. Katse on hiukan pahanilkinen, niinkuin voit todeta. Jospa nyt pihaan tulevat autoilijat älyäisivät sen kiertää. Niin ja sen kaverin myös, joka on talven aikana kurottanut päätään esiin tien pinnasta.

Muistakaahan katsoa millä ilmeellä kivet teidän teillänne kurkkivat. Ja varotaa ilkimyskiviä, jotka odottavat tilaisuutta, päästäkseen raapimaan autojenne pohjia. ; )

avioerotaulu

Ensi viikolla pystytettään näyttely Hattulaan.

Tulkaahan ystävät, jotka satutte kuulolla olemaan, sekä avajaisiin,

 että muutenkin tutustumaan Konneveden immeisten tekemisiin. Siellä on monipuolista nähtävää.

Tässä minun viimeiseni.

Avioerotaulu.

Kun elämänmyrsky vyöryy niskaan, on hyvä, jos on vahvat juuret.

Silloin saattaa nousta uuteen kasvuun, vaikka maantiejyrän jäljiltä. ; ) 

Pikkuhiljaa.

Tässä toivossa jatketaan ihan uhallaankin.

Jos halveksii  pieniä iloja, jää elämä suurelta osalta synkäksi.

Paljon pieniä ja isompiakin ilon aiheita sinulle tänään!

Pikku projekti paperimassasta.

Kai minulta puuttuu itsesuojeluvaisto.

Syksyllä keksin, että pitää tehdä mainoseläimet KäpyGallerialle. JOO! Kiva homma.

 Äkkiäkös minä ne väsään. 

Syksyllä heti aloitin. Sain katiskarungot valmiiksi. Joulun jälkeen pääsin jatkamaan. Ja sitten sain jatkaa....ja jatkaa ja jatkaa. Koko kevään kerran viikossa monta tuntia olen näiden kanssa painiskellut. Pikkaisen jo alkoi maistua puulta ainainen paperimassan veivaaminen. Ja varsinkin tuo lasikuitupinnoitus ylitti taitoni ja voimavarani. Onneksi välillä sain työkavereita, muuten vääntäisin vieläkin massaa vauvapunkassa. 

Kiitos vaan kovasti Emilia ja Marja-Leena!

Mutta nyt ollaan tässä! 

KIVA! Melkein valmiina.

Paljon on opittu, ihan vähän viisastuttu (en enää ikinä lupaa.... Paitsi huomenna ehkä )

Hyvä kuitenkin kun tuli ryhdyttyä.

 

 "Tekevälle tuppaa sattuilemaan

 Varsinkin jos sattuu tuppailemaan

 Ja löysä päässä lähtee hattuilemaan

 Eikä sorru vanhaan vitsiin ,eikä vilunkiin."

(jonkun oikean runoilijan runo se on )

Näin se on ystävät hyvät!

Jatketaan leikkimistä!

Mitä näet ensimmäisenä?

Mitä sinä näet aamulla ensimmäisenä, kun heräät?

Tässä minun ikkunannäkymäni, kun tuomi, viinimarja ja voikukat kukkii aamuauringossa ja sireeni on nupullaan. Huonosti nukutun yönkin jälkeen tästä ilahtuu. Kun vielä linnut laulaa ja ikkunan yläpuolella olevasta pääskysen pesästä kuuluu kotoista lörpöttelyä.

Ja sama näkymä illalla viimeisenä, kun kaukaisessa metsässä vielä viipyy auringon häivä ja viisaat voikukat on jo käyneet nukkumaan. Ilmassa leijuu tuomen ja koivun tuoksu ja käki kukkuu läpi yön.
Nyt on kesä. ; )
Pysähdytään hetkeksi ja huomataan se.

Avaa sydämesi mulle

On pitänyt välillä vetää henkeä käsitöistä ja riehua pihalla milloin kirves, lapio, tai talikko kädessä.
Mutta tänään oli juuri sopiva sää maalata nalle.

 Ensin pistin vaaleaa pohjaväriksi. Jotain lateksin serkkua, mitä sattui olemaan.

 Sitten sekoitin sopivan ruskean ja lärväsin pintaan.

Ja siihen päälle toista ruskeaa ja kolmatta ja paria harmaata ja mustalla kuono ja silmien korostus.

Ja vielä pisara valkeaa, että tulee pieni pilkahdus silmiin.
Siinäpä iso osa päivästä vierähti muita murheita miettimättä.

Massan kuivatteluvaiheessa repesi nallen sydämen kohdalle aukko. En raaskinut sitä peittää, se tuntui tulleen just oikeaan paikkaan ja antoi ajatusta työlle. Silloin en vielä arvannut, että itsellä on yllättävä asumusero edessä. Nyt tuntuu, niinkuin joku alitajuinen juttu olisi pistänyt tekemään siihen heikon kohdan ja nallen sydän murtui viestinä siitä, mikä oli jo vaikuttamassa, mutta mitä en itse nähnyt.

Mietin nallelle nimeksi jotain särkyneestä sydämestä, mutta ehkäpä nallella onkin sydän auki ja se on valmiina ottamassa vastaan uutta elämää pilke murheen vierellä silmäkulmassa... Siksi nimi: " Avaa sydämesi mulle... " ; )

Tässäpä toivutaan maalausterapian ja ystävien rukousten avulla. Onneksi on kevät, eikä luonnossa tulvivaa iloa voi ohittaa.

Tuomen hiirenkorvat tuokoot iloa sinunkin tähän hetkeen!

Valkoista vain.

Elämä on vähän potkinut, eikä ole käsityöt oikein sujuneet, mutta terapiakseni aloin maalaamaan olohuoneen kattoa. Voisin siitä kuvankin laittaa, kas tässä:










No siinä se oli. Valkoista vain ; )
Katon maalaaminen on rankka puuhaa, kun niska tahtoo katketa. Sen maalaa, kun on pakko, kun ei ennemmin pääse mukavampiin hommiin.
Vielä yksi kaistale. Sitten se on valmis.

Sataa. Se tietää vihreyttä.
Nautitaan siitä. Ja käen kukunnasta.

Virkattu muotokuva

Tässä on ystäväni Tahvo. Jo seitsämän vuotta se on ollut mitä rakastettavin, hirviömäisin, huumorintajuisin ja omapäisin koiraystävä, mitä saattaa olla. Sen pentuvuosina lentelin milloin lumeen, milloin kuraan sen hihnan perässä roikkuessani. Usein istuin sen mahan päällä keskellä jalkakäytävää keskustelemassa siitä, kuka meillä oikeasti on pomo. 

Monesti olin lähes valmis hirttämään sen lähimpään puuhun sen rämäpäisten temppujen tähden, mutta yhtä usein sen voitti sydämeni rakastamalla  koko karvaisella olemuksellaan minua ja kaikkia lähellään eläviä ihmisiä. Elimme silloin muutaman vuoden työyhteisössä, jossa pyrittiin auttamaan päihteiden käyttäjiä takaisin elämään. Näillekin ihmisveljille Tahvo jakoi koiruusmaisen elämisenilonsa ja ystävyytensä ilman "luokkarajoja" ja sai toimia terapiakoirana omaperäisellä tavallaan.

Tässä kuussa Tahvo täyttää seitsämän vuotta. Se on jo rauhoittunut, nivelet jo natisevat, eikä se ravaa viittä kilometriä läpi pusikoiden silläaikaa, kun minä marssin yhden. Mutta omapäisyyttään ja kykyään rakastaa jokaista ohi kulkevaa ihmistä se ei ole menettänyt.

Siksipä päätin yrittää virkata siitä muotokuvan...

.

Ei siitä ihan näköinen tullut... 

Mutta olisiko vähän niinkuin Englannin kuningattaren muotokuva? 

 Jokseenkin naivistinen versio?

Herra Tahvo yritti ottaa selvää siitä ja huomasi, ettei se ainakaan syötävää ollut. 

Muulla ei niin väliä. ; )

Mäyräkoira

 Kyllä elämä kolhii.

Antaa lyhyet jalat

ja pitkän matkan.
Voi mäyräkoiran elämää. Vuh.