keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Pääskysen pesä

Eilen askarrellessani ulkona, kuulin läheltä pienen mätkähdyksen. 
Pääskysenpesä putosi räystään alta. Hädissäni poimin viisi pientä untuvikkoa villamyssyyn ja nostin ne pesäpaikan lähelle, kuistin katolle, räystään suojiin ja toivoin, että emot ne löytäisivät. Pikkuisilla oli vielä silmät kiinni ja ne olivat niin avuttomia ja suloisia rääpäleitä.
Emolinnut lensivät ees taas pesän paikalla, mutta eivät nähneet metrin päässä olevia lapsiaan. Pari tuntia seurasin niiden hätäistä lentoa. Eivät ne hipaisseetkaan villamyssyä. Itkin jo pienten lasten kohtaloa. 

Kaivoin vielä pienen korin kaapista ja ripustin sen lähemmä pesää ja nostin untuvikot siihen, mutta sama juttu. Emot lensivät jatkuvasti ympärillä, mutta eivät kuulleet lasten piipitystä korista.
Kovasti murheissani menin nukkumaan. Ajattelin aamulla haudata pienet korissa. Ehkä suorittaisin polttohautauksen, sillä lentämäänhän ne olivat tarkoitetut. Pääskööt edes savuna taivaan tuuliin. Jumalaankin olin pettynyt. Eikö hän nyt sen verran voisi vaikuttaa pääskysten suuntavaistossa, että ne osuisivat lastensa luo?

Aamulla aikaisin menin ulos lukemaan Raamatusta evästä itselleni. Tulin juuri Psalmin 147 kohdalle. Näytin oikein sormella Jumalalle jaetta 9, että etkö olisi voinut?... 

Sitten kuulin korista vielä pientä piipitystä. Se tuntui uskomattomalle. Emot lensivät edelleen vanhan pesän paikalla, mutta eivät koskettaneet koria. 

Se oli niin sydämelle sattuvaa, että vaikka tiesin, ettei siinä järkeä ole, niin raahasin hankalat tikkaat jostakin, naulasin pesän paikalle naulan ja ripustin korin siihen. Kolme pientä siellä vielä liikahteli. Kaksi oli siirtynyt taivaallisiin. Yritin niille vettä pumpulipuikolla tarjota ja sisustin korin uudelleen pumpulilla, etteivät lapset hukkuisi myssyn poimuihin. Sitten lähdin lenkille Tahvon kanssa, ettei tarvinut jäädä kuuntelemaan lasten surkeaa, hentoa ääntä.



Puolen tunnin päästä palasin pihaan ja istahdin hetkeksi puun varjoon.
Ja näin sen! Pääskyemo meni koriin hoitamaan lapsiaan! Näin sen monta kertaa ja toinenkin emo siinä touhusi! Voi miten tulin onnelliseksi! Uskoni Jumalaankin palasi.


Tarina tässä vaiheessa näyttää kauniillta! Luoja jatkossakin varjelkoon pieniä pääskysiä! 
Ja meitä isompiakin maan lapsia. : )


8 kommenttia:

  1. Mie itken, tää on näitä juttuja joita jotkut vähättelee, mutta ei se niin oo. Sie oot saanu kokea jotain mahtavaa.
    Luojamme pitää huolen linnuista ja meistäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itketään yhdessä! ; ) Tämän tapahtuman minäkin piilotan sydämeeni.

      Poista
  2. ei linnutkaan kylvä eikä niitä ja silti ne tulee ruokituksi.
    kiitos Jumalalle siitä ja sinulle,että teit sen minkä voit.
    t eläinystävä ja tuleva puutarhuri koiranaan luutarhuri

    VastaaPoista
  3. Ihan samaa mieltä Luutarhurin puutarhurin kanssa ; )

    VastaaPoista
  4. Surullinen ja samalla ihana tarina. Toivottavasti loput pienet selviävät.
    Pääskysethän pesivät aina samassa paikassa, joten saisitkohan pääskysten lähdettyä laitettua pienen laudan pesäpaikan alle ensi kesää varten. Näin lapsuudessani paljon tukilautoja pääskysten pesien alla.

    VastaaPoista
  5. Tuo pitää syksyn tullen tehdä. Koripesä ei taida olla hyvä montaa kesää, eikä alkukesän kylminä öinä. Kiitos muistutuksesta.
    Nyt, muutaman päivän jälkeen pääskysille kuuluu hyvää.

    VastaaPoista
  6. Voi hyvänen aika, miten liikuttava tarina! Loppu hyvin, melkein kaikki hyvin.

    VastaaPoista
  7. On erityisen ihanaa kuunnella piokasten sirkutusta koripesästä. Teen usein käsitöitä sisällä n metrin päässä pääskysen pesästä ja äänet kuuluu avoimesta ikkunasta. Sadehetkinä emopääskyt istuu niin somasti korin reunalla ja jutustelevat keskenään.

    VastaaPoista

Kerrohan ystäväiseni!