lauantai 4. toukokuuta 2013

Virkattu muotokuva

Tässä on ystäväni Tahvo. Jo seitsämän vuotta se on ollut mitä rakastettavin, hirviömäisin, huumorintajuisin ja omapäisin koiraystävä, mitä saattaa olla. Sen pentuvuosina lentelin milloin lumeen, milloin kuraan sen hihnan perässä roikkuessani. Usein istuin sen mahan päällä keskellä jalkakäytävää keskustelemassa siitä, kuka meillä oikeasti on pomo. 

Monesti olin lähes valmis hirttämään sen lähimpään puuhun sen rämäpäisten temppujen tähden, mutta yhtä usein sen voitti sydämeni rakastamalla  koko karvaisella olemuksellaan minua ja kaikkia lähellään eläviä ihmisiä. Elimme silloin muutaman vuoden työyhteisössä, jossa pyrittiin auttamaan päihteiden käyttäjiä takaisin elämään. Näillekin ihmisveljille Tahvo jakoi koiruusmaisen elämisenilonsa ja ystävyytensä ilman "luokkarajoja" ja sai toimia terapiakoirana omaperäisellä tavallaan.


Tässä kuussa Tahvo täyttää seitsämän vuotta. Se on jo rauhoittunut, nivelet jo natisevat, eikä se ravaa viittä kilometriä läpi pusikoiden silläaikaa, kun minä marssin yhden. Mutta omapäisyyttään ja kykyään rakastaa jokaista ohi kulkevaa ihmistä se ei ole menettänyt.

Siksipä päätin yrittää virkata siitä muotokuvan...
.


Ei siitä ihan näköinen tullut... 
Mutta olisiko vähän niinkuin Englannin kuningattaren muotokuva? 
 Jokseenkin naivistinen versio?



Herra Tahvo yritti ottaa selvää siitä ja huomasi, ettei se ainakaan syötävää ollut. 
Muulla ei niin väliä. ; )

7 kommenttia:

  1. Pääasia että Tahvo näyttää hyväksyvän näköispatsaansa :) Ihana Tahvo, voisin heti omia sen meille Eetun kaveriksi ♥

    VastaaPoista
  2. Tahvo on komea herra, vielä komeampi kuin näköisvirkkaus :) Eläimet ovat hyvää terapiaa kaikille.

    VastaaPoista
  3. Ihana Tahvo, oikea terapia koira, rapsutuksia ja haleja.
    Rutistuksen saa myös virkattu Tahvo:)

    VastaaPoista
  4. Mistä sitä tietää, vaikka Tahvo alkaa pitää Virkkaustahvoa lapsenaan!
    No, ehkä ei sentään. Mutta komeita koiria kumpikin!

    VastaaPoista
  5. Hienon näköispatsaan teitkin Tahvosta, postauksesi on upea, mut mut se sai parkumaan ystäväni saman ikäisen loukkaantuneen koirulin vuoksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi sitä koiruus parkaa! Toipumus terveisiä sille!

      Poista
  6. Tulipas siitä upea, ja mun mielestä näköinen ! Ja Tahvo itse, upea koira !

    VastaaPoista

Kerrohan ystäväiseni!

Suloista joulua!

Oikein mukavaa, siunauksellista, levollista ja mitä nyt itsekukakin kaipaa, semmoista joulun aikaa jokaiselle! Tässä katis...