tiistai 1. maaliskuuta 2016

Koirien taivas

Luin Psalmeja ja vastaan tuli tuttu Ps 84:7
"Kun he käyvät kyynellaakson kautta
he muuttavat sen lähteitten maaksi..."
Aloin kuvittelemaan lähteitten maata varsinkin 
kyynellaakson jälkeen. Mille se tuntuisi, näyttäisi.
Se alkoi tuntua niin ihanalle paikalle, että 
 piti tehdä tämmöinen lapsellinen kuva.


Kuvaa maalatessa ajatukset juoksee omia polkujaan.

Kun samoihin aikoihin Tahvo putosi avantoon,
selvisi kyllä ylöskin, mutta toipui hitaasti, vanha koira kun on,
menivät mietteet koiran kuolemaan ja luopumiseen.
Niinpä kuvaan tulivat koirat ja kuva sai toisen sisällön.
Se onkin koirien taivas!

Tytär käydessään sanoi puita kanttarellin näköisiksi ja niin kuvasta tuli
Kanttarellipuu laakso.

Ajattelin myös meidän mielimaisemiamme.
Miten erilaisissa paikoissa ihmiset nauttivatkin olostaan, 
Kyselin läheisiltäni, mikä on heidän mieli maisemansa, se sielunmaisema.
Minä saattaisin viihtyä tuossa maisemassa.
Missäs sinä?

6 kommenttia:

  1. Tuo kuva varmaan lohduttaisi hollantilaista blogikaveriani, joka menetti viime viikolla rakkaan lemmikkinsä.

    VastaaPoista
  2. Ihana maalaus, koirien taivas on varmaan just tuollanen, hyvä että Tahvo selvisi kylmästä kylvystään.
    Oma sielun maisemna on pala siomaisemaa, pitkospuut ja käkkyrä männyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti hieno olis sun maisema! Mistähän se on sinulle rakkaaksi syntynyt?

      Poista
  3. Hui kamala, kyllä sinulla varmaan sydän hyppäsi kurkkuun säikähdyksestä, kun koiraystävä tippui avantoon! Onneksi Tahvo selvisi säikähdyksellä. Kaunis ja lempeä paikka tuo koirataivas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ehtinyt säikähtää, ennenkuin jälkeenpäin. Oli vaan kiskottava koira ylös ja juoksutettava kilometrin verran kotiin. Onneks joo selvittiin!
      Mikähän olis sun mielimaisemasi? Kun valokuviasi katsoo, niin oma mielikuva siitä tulee ;)

      Poista

Kerrohan ystäväiseni!

Suloista joulua!

Oikein mukavaa, siunauksellista, levollista ja mitä nyt itsekukakin kaipaa, semmoista joulun aikaa jokaiselle! Tässä katis...