Suuri, märkä ja hämärä.
Joku tuntui liikkuvan lähistöllä.
Liekö karhu, joka etsi talviuntaan?
Oli keskipäivä, silti valon vähyys tunki ihoon asti.
Marraskuu.
Onneksi sammal oli vihreää.
Sillä tuntui olevan oma, sisäinen hehkunsa.
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suloista joulua!
Oikein mukavaa, siunauksellista, levollista ja mitä nyt itsekukakin kaipaa, semmoista joulun aikaa jokaiselle! Tässä katis...
-
Lumoavaa vihreää. Koko talven tätä oli ikävä ja nälkä. Nyt saa ahmia silmät, sielut täyteen vihreää! Kieloissakin valot. Aurin... -
Päivänä, jona pakkaset alkoivat, näin vauvan ojassa. Nukkehan se oli, vauvanukke. Yltä päältä vanhoissa lehdissä, kurassa ja homeessa. ...
Tuo onkin juuri nyt niin kivaa, kun muuten metsissä voi olla lähes väritöntä, mutta sammaleet loistavat vihreydellään!
VastaaPoistaSama kuin margsan aattelen, sammal tekee metsät ihaniksi juuri nyt.
VastaaPoistaNiinpä! Sammalilla on ihmeellinen vihervoima. Niitä ei arvosteta ensinkään riittävästi.
VastaaPoistaKyselit yhteyksiäni Säkkijärvelle, isän puoleinen suku on sieltä kotosin, Ristsataman kylästä.
VastaaPoistaVirsut, Santapukit, Niemiset ovat sukujani, tuo viimeinen kuuluu isällleni.
Entä siun juuresi?