sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Korvaotus

Olipa kerran pikkuinen otus, jolla oli pitkät korvat. Siksi sitä kai Korvaotukseksi kutsuttiin. Se oli vaellellut ympäri Virkkuuvuorten ja kautta Koukkulaakson ja oli nyt tässä pehmeällä Tyynykukkulalla.


Kukkula oli kyllä mukava paikka lekotteluun ja haaveiluun, mutta Korvaotus ei osannut nauttia elämästään siinä. Sen pinta oli tiukkaa kalalankaa ja sydän pehmeää tyynynsisustaa, mitä lie pallokuitua, eikä semmoisella sydämellä nauti elämästä toimettomana. Se kaipasi haastetta. Se kaipasi vilskettä ja riehakasta elämää, mutta se halusi myös olla hellä ja lämmin ystävä jollekulle. Mutta kenelle.


Sen kuitusydän alkoi melkein masentua, kun se ei nähnyt missään ketään, joka kaipaisi tämmöistä hassua ystävää.  Mutta sitten se kuuli viestin, jonka kertoi sähköllä käyvä postimies, Facebook nimeltään. Saunantakaisesta Tonttulasta kuului kummaa. Sinne oli muuttamassa karvainen alkuasukas vielä kauempaa samojedien heimosta, eikä sillä ollut omaa sydänystävää.


Korvaotus hyppi innosta yläpystyä ja päätti joutuin liftata Saunantakalaan ja tarjoutua ystäväksi pikku samojedille. Se oli varma että heillä tulisi olemaan hauskaa, eikä se pelännyt muutamaa hampaakoloa nahkassaan. Semmoinenhan vain maistui elämälle. Kulumista vartenhan se oli tänne luotu ja hyvä oli kulua kun tietää olevansa merkityksellinen jollekulle. ; )


2 kommenttia:

  1. Ihana kertomus pienen suloisen korvaotuksen onnen löytymisestä:)

    VastaaPoista

Kerrohan ystäväiseni!