Synkkä tarina. Ei heikkohermoisille.

Hankasalmella asuessani me tutustuimme.
Ajattelin jo, että meistä tulee ystävät loppu elämäksi.
 Iloitsin hänestä kovin.
Olihan hänkin elämää nähnyt ja kolhuja saanut, mutta hänen lämmin 
läsnäolonsa tuntui niin hyvälle.

MUTTA. Pia huomasin että hänellä on yksi paha tapa.
Hän oli armoton marisia. Teitpä vaikka kuinka pienen virheliikkeen
hänen mielestään, niin heti sait kuulla narinaa ja kitinää.
Ajan oloon tuo piirre vain paheni.
Aloin jo menettää yöuniani hänen tähtensä.

Pitkän pinnan venyttämisen jälkeen tänään tein päätöksen.
Tuon narinan on loputtava.
Liikoja harkitsematta etsin käsiini aseen.
Lähestyin ystävääni päättäväisesti ja
...
aloin vääntää
kuusiokoloavaimella ruuveja irti.
Hyvästi sänky! Nyt loppui narinasi.
Ensi yönä nukun patjojen päällä lattialla
ja nautin hiljaisuudesta! AAAAH.

Hyviä unia sinulle! ;)

Tänään

Tänään kääntää karhu kylkeä pesässä.
Talven selkä taittuu.
Jee. Ähäkuti.
Taidetaan selvitä tälläkin kertaa ;)

Kaamos ohi! JEEEE!

Kaamos loppui. Ihanaa! Päivä on keskellä Suomeakin jo tunnin pitempi.
Nyt voi alkaa hypistelemään näitä.
Näissä on jo lupaus keväästä.
Melkein kuin matkalippu edessä olevaan reissuun.
Ensimmäiset jo istutin.  Nooo
ne oli kauranjyviä tyttären kissan iloksi.
Mut ootan innolla niidenkin pintaan nousua.

En pode varsinaista kaamosmasennusta, mutta olo on kuin vieterilelulla, joka

vaappuu viimeisiä askeliaan vedon loppuessa.

Laiskottaa vietäväästi. Mikään ei sytytä.

Vain nuotion ääressä on sisäisestikin valoisaa.

Tänään olin hetken aikaa pirteä!

Kaamos loppuu siis mun päässänikin pikkuhiljaa! Jeee!

Kevätpiristeitä sinullekin!

Susi tuli.

Nyt tuli sen verran susi, että mä tykkään.
Ainahan vois vähän ja vähän paremman tehdä,
mutta jossain on se raja, että sen hetken taidoilla homma kääntyy
huonoon suuntaan. Tulee liikaa yrittämistä.

Tämä on sopivan puutteellinen, mutta kuitenkin
sillä on murunen suden tuijotusta...miten minä nyt suden ajattelenkaan.
Tämän kanssa ei neuvotella, vaikka taitaa tälläkin olla pisara huumoria suupielessä ;)
Nuo korvat on lähes just.

Mukavaa Tammikuuta ja iloisia arkipäiviä sinulle!

Nyt tarvitaan psykologia!

Tahvolla alkaa vanhuus vaivata tuolla pörröisessä päässä.
Se pelkää. Monia asioita.
Uudenvuoden raketit on tosi pahoja. Niitä täristään koko ilta ja yö
ja yritetään löytää turvapaikkaa saunasta, tai mistä tahansa.
Tahvo varmaan kuolisi sydänhalvaukseen, jos joutuisi yksin ulos sinä yönä.

Ukkosta se on pelännyt jo pitkään ja sehän on ymmärrettävää
noilla korvilla.

Tuulen humina kattotiilien välissä on myös pelottavaa. Monena tuulisena
yönä pistän patjan lattialle ja rapsuttelen puoliunessa koiraa
ja saan sen jotenkin rauhoittumaan.

Kun pakkanen nousi, alkoivat Päijänteen jäät murisemaan
ja vongahtelemaan. Kamalaa, miten pelottavaa sekin on!
Nyt pitää Tahvon maata keittiön nurkassa ja kuunnella radiota
että selviää tästäkin kammosta. Tulisi vaan pian lunta, niin
jäät hiljenisivät.

Mitenhän me selvitään näiden pelkojen kanssa tänä vuonna?
Onko kellään neuvoja?

 Muuten uuden vuoden aattona oli mukavaa, varsinkin kun nähtiin
ihmeellisiä helmiäispilviä! Näin komeita en ole ennen nähnyt,
eikä Photoshopilla ole osuutta asiaan.

Sen jäkeen onkin kaikki mennyt susiksi. Tai ei oikeastaan, mutta kuitenkin.

Yritin piirtää sutta. Joku lättäjalkainen piskihän siitä tuli.

Toisesta yrityksestä lempeä koiruli...

Jossain eksyilee se villi ja pelottavakin eläin, jota sudeksi kutsutaan.

Tässä seuraava aste. Jospa se siitä tänä vuonna löytyy. ;)

Hyvää uutta vuotta vaan sinulle!

Omanlaista joulua!

 Kaikkihan me tehdään joulu just niinkuin itse tykätään, eikö vaan. Eihän meitä kukaan
perinteisiin pakota, paitsi me itse? Eihän.
No...kummasti ne jouluvaatimukset yrittää tunkea näppinsä joka paikkaan
ja ehdotella sitä sun tätä, mikä vain lisää joulustressiä.

Minulla on tänä pimeänä aikana voimat vähissä auringonpuutteesta,
joten olen oikaissut monet mutkat jouluhommista.
Vähän siivoilen, teen semmoista ruokaa, mikä kaikille maistuu (ennen joulua
pidetään neuvottelu siitä, mitä jouluna syödään)
Pikkuisen koristelen.
Eka kuvassa on meidän joulukuusen virkaa hoitava posliinikukka.
Se oli oikein ylpeä roolistaan.

 Joulukirkkona oli montakymmentä vuotta tehtäväänsä hoitanut soittorasiakirkko.
Se alkoi olla raskaasti eläkeiän puolella. Jouluyö, juhlayö sen soittamana
tuli jo niin harvakseltaan plimputellen, että melodiaa ei olisi välttämättä tunnistanut,
ellei sitä olisi joka joulu pari kierrosta kuullut.
Saa nähdä veisasiko se nyt viimeistä jouluvirttään.

Tämän joulukuusen ostin varmaan viisi vuotta sitten. Paketissa se näytti niin söpölle,
n 15cm korkealle minikuuselle. Mutta kun pisti patterit paikoilleen se alkoi vilkutella
värivaloja tehokkaammin, kuin ambulanssi. Aika järkyttävä. Mutta toisaalta sopivan 
surkuhupaisan yliaktiivinen, että omalla tavallaan se tuo hyvää mieltä. 
Siksipä se kuuluu rekvisiittaan edelleen. 
Tänä jouluna sen "juurelle" kerättiin meidän perheen muutamat joululahjat 
ja tunnelma olin...no omalaatuinen ;)

MUTTA tänään, joulupäivänä, on valoa jo 2 minuuttia lisää päivässä! Ja pieni
pistokas värinokkosesta on kasvattanut vähäiset juuren alut! Tämä ainut,
mikä selvisi talvesta tähän asti.
Meillä on siis toivoa!

Melkein korttihuijari

Maalasin elokuussa joulukortteja.

Tunnelma ei ollut hääppönen, En saanut edes joululauluja soimaan, eikä minulla,

hetkenlapsella, ollut joulumielestä aavistustakaan.

mutta sain sentään aikaseksi pienen tontun seikkailemaan

jääkarhun kanssa.

Lähetin ne suomalaiselle korttifirmalle tyrkylle. 

Ovathan he joskus ennenkin minun korttimalleja ostaneet,

 jospa nytkin...

Odottelin vastausta, mutta mitään 

ei kuulunut...

eivät siis kelvanneet.

Jonakin päivänä kaupan kassalla

katselin korttihyllyä ja huomasin tutun näköisiä kortteja!

Eivät ne minun tekemiä olleet, mutta jonkun ajatukset olivat liikkuneet samoissa

ympyröissä: Jääkarhu ja pikku tonttu niissä seikkaili.

 Uteliaana käänsin kortteja, tutkiakseni, kuka on tuo samanmielinen, mutta
siellä oli kummaa kiinan koukeroa valmistajan nimen kohdalla.
Voihan nenä, kun en kiinaa osaa, muuten olisin ottanut yhteyttä salaiseen sielunsiskooni,
tai kuka lie olisikaan ;) 
Olisin kysellyt, kumpi meistä idean varastikaan ja tuliko se maapallon läpi, 
vai kiersikö ympäri.

Maailma on pieni ja ihmiset yllättävän samanlaisia.

Tässä minun korttini sinulle!
Oiken hyvää ja siunattua joulua tähän pimeän keskelle!

Valoa ikävä

Kuuden kesäkuvan haaste on mukava just nyt,
kun pimeää piisaa yli oman tarpeen.
Tässä minun versioni niistä:

 Minäpä valitsen kuvia, joissa on paljon tilaa ja valoa ja taivasta.
Niissä sielu lepää.

Juhannusyön taivas. Pilvet kuin kynnöspelto.

Pilvisiä päiviä oli paljon , mutta kauniita nekin!

Kauas ei tarvinut lähteä. Taivas oli lähelläkin. ;)

Pilvinäytelmiä saatiin seurata monenmoisia.

Ja sumuisten aamujen ihmeellistä heräämistä.

Kirkasta ja tyyntä oli sentään välillä elämässä.

Yöllä oli enemmän valoa, kuin nyt keskellä päivää marraskuussa.

Tahvo vartiopaikallaan Päijänteen rannalla.
Näin minäkin mielellään lepuutan silmiäni kauas katsellen.
Mikä lienee sinun näkökulmasi maisemaan?
Entä elämään?

;) Oho. Tais tulla enemmän kuin 6. 
Olen aina ollut huono laskemaan.

Vihainen pöllö ja muita piirustuksia

Talvi rakentelee omia taideteoksiaan yllättäviin paikkoihin.
Se käyttää monenlaisia välineitä villin vapaasti.

Minä hinkkaan omilla lyijykynilläni näitä "sormiharjoituksia".

Pöllöstä piti tulla lahja, mutta kun sille vääntäytyi niin kiukkuinen ilme, niin

eihän sitä kehdannut antaa. Olis saaja pian ottanut itseensä..

 Hirvi komeine koipineen oli mielenkiintoinen kokeilu.

Ja suloinen sorsanpoikanen taas toisenlainen kysymys: Miten saa pehmeän
pehmeäksi ilman että se olisi epämääräinen suttu.

Seuraavaksi taidan mennä kissan kimppuun lyijykynän kanssa ;)

Leppoisaa hämäränhyssyä sinulle! ;)

Sadan nuotion kesä.

Tykkään ihan hirveästi luonnossa liikkuessa

tehdä tulet ja istua nuotion ääressä.

Viime kesä täytti tämän unelman

ainakin sata kertaa!

Kotinurkilla, tai reissussa.

Paistaen, tai vain tulen lämmöstä nauttien.

 Mitä märempi metsä, sitä suurempi voitto, kun nuotio syttyy ;)

Saa olla iso, tai pieni nuotio, aina se ilahduttaa.

 Yöllä tai päivällä.

Hiipuen, tai loimottaen palava. Ihana aina.

Märän kesän hyvä puoli oli palovaroitusten puuttuminen ;)

Lokakuussa suostuttiin lopettamaan kesäaika ja vilkutettiin haikeana tälle viimeiselle
nuotiolle saaressa, kun vene piti siirtää talviunilleen.

Mutta ei hätää! Tänään tehtiin syksyn ensimmäinen nuotio.
Minkä suuren pyromaanin maailma minussa menettikään! ;)

Sisällä ollessa piirtelyinto jatkuu. Tässä ystäväni koiran, Helmi-Orvokin muotokuva.

Mukavaa syyshämärää sinulle!

Lyijykynärakkaus

Tuli pidettyä piiiitkä kesäloma tänne kirjottelusta. 
Ulkoilmaelämää on riittänyt melkein tähän asti.

Nyt kuitenkin pimeys voittaa ja routa ajaa porsaan tietokoneen ääreen,
joten pistän pikkuisen kuvia, mitä onkaan tullut puuhailtua viime päivinä.

Vanha kunnon lyijykynä teki uuden tulemuksen mun elämääni.
Onhan se lumoavaa, miten niin vaatimattomalla ja yksinkertaisella
työkalulla saa niin hienovaraisia sävyjä taiottua tavalliselle paperille.

Olen aina tykännyt työvälineistä, jotka on helppoja kuljettaa mukana.
Lyijykynää helpompaa saa hakea ;)

Aloittelin näillä eläimillä, rakkailla.
Kivaa tehdä sitä mitä huvittaa ;) 

Västäräkki, mun sieluni lintu. Muistanette hengellisen laulun, jossa sanotaan:
"Vielä laulaa västäräkki kerran, kunniaksi Herran virren ihana,
ja se laulaa lailla leijonan, ja se laulaa lailla leijonan."
 Joku siinä lauseessa on aina koskettanut
minua syvästi.

Tämmöistä harmaan sävyistä Lokakuun loppua ensilumen ripotellessa maahan.
Ei hassumpaa näinkään.