lauantai 18. heinäkuuta 2015

Yhden päivän etelänmatka

Kun on yksikseen lähdössä reissuun, niin aina mietityttää vähän.
"Entä jos"-jauhantaa liikkuu päässä. Jos jalka katkee, jos eksyy, jos tulee karhu, tai 
muu mörkö vastaan. Niitä jos kuuntelee, ei missään pian uskalla liikkua.

Niinpä lähdin. Ja olihan uskollinen henkilökohtainen karvakorva-avustajani mukana, Tahvo.

Lähdin etelään.
Ainakin 10 kilometriä etelämmäs, Muuratsalon eteläpäähän, etsimään isoa hiekkaa.
Kartalta paikka oli tuttu, mutta maastossa näyttää aina erilaiselta. Niinpä het alkuun
lähdin väärää polkua, joka päätyi risukon ja ryteikön jälkeen römelikköön ja katosi sinne.
Siispä könyttiin takaisin ja löydettiin toinen polku.
Se näytti ihanalle, vanhanajan polulle jykevän kuusikon siimeksessä, kunnes alkoi pudota



jyrkästi alas kohti Päijännettä. (kuva ei kerro jyrkkyyden syvyyttä). Vähän mietin, että onhan tästä ylöskin tultava kipeän polven kanssa, mutta kun näin pitkällä oltiin, 
en malttanut antaa jossitteluille valtaa..



Mörkö näytti asuvan polun varrella, mutta en tälläkertaa mennyt juttusille.



Ja kyllä kannatti taas voittaa pelkonsa, sillä alhaalla meitä odotti ihana varjoranta, jonne valo
siivilöityi suloisen vihreänä tervaleppien lehvistöjen läpi. Oma pikku tropiikki. Aurinkokin lämmitti autuaasti. Tässä oli hyvä huilata. Pulahtaa Päijänteeseen.



Käytiin me etsimässä  isohiekkakin, mutta siellä oli jo veneseurueita,
joten oma tropiikki oli houkuttelevampi.



Aikani kuluksi veistelin pari venettä.





Mutta tuuli painoi ne takaisin luokseni. Niinpä jätin ne lähtiessä puun juurelle 
odottamaan toista lapsellista ihmistä ja  toista tuulta.



Tahvo teki tärkeitä kaivauksia. Minkki kävi metrin päässä vilkaisemassa meidän touhuja, mutta Tahvo komensi sen kauemmas.



Välillä käytiin isolla kivellä köllöttelemässä auringossa. Se tuntui erityisherkulle tänä kesänä.

Sitten kuului etäinen ukkosen murina ja se pakotti lähtemään kotimatkalle. Emmehän nähneet, mikä myrsky vuoren takana oli mahdollisesti nousemassa ja Tahvo kävi kovin levottomaksi.



Niinpä könysteltiin  ja läähätettiin kilometri ylös auton luo ja ajomatkalla pysähdyttiin vielä kerran uimaan, ennenkuin suostuttiin kotiutumaan kunnolla.

Eikä tälläkään reissulla katkennut jalka, eikä hajonnut auto, eikä mörkö purrut persuksista. Pelot olivat turhia, varjelus oli matkassa. Päivästä tuli paljon mukavampi, kuin jos olisin jäänyt kotiin jahkailemaan ja happanemaan.

Minkähänlaisia ne sinun mörkösi on, jotka rajoittaa elämää, enemmän kuin oikeasti pitäisi?

10 kommenttia:

  1. Kiva retki teillä ja tarina siitä😊 Mä kotiuduin palvelutehtävästä. Olen uupumuksesta puolikuollut mutta luulen elpyväni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti elvyt hyvin, sillä mä tarvin tuommoista ystävää vielä pitkään ;)

      Poista
  2. Onpa teillä ollut kiva seikkailu, hyvä, että lähditte matkaan. Sinulla sentäs on Koira kaverina. Muistan kerran, kun menin vieraaseen metsään mustikkaan. Seutu oli aikamoista korpea, hiukan pelotti. Löysin mustikoita ja poimin niitä rauhassa, kun yhtäkkiä tuijotin mättäällä ,mustaa kyytä silmiin. Kyllä meinas tulla sydänkohtaus ja mietinkin jälkeenpäin, että jos se olisi pistänyt, mutta kun ei pistänyt, niin mitä turhia pelkaäsin.

    Nyt pelkään autolla ajon aloittamista monien vuosien jälkeen. Autolla pääsisi niin moneen paikkaan, mutta en ole oikeen koskaan tykännyt autoilusta. Nyt on kuitenkin edessä uudelleen opettelu, joka on aikamoinen peikko minulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää peikon voittamista sulle! Pääsetkö harjottelemaan jonnekin syrjään ja saamaan vähän rutiinia, ettei pelko niin kangista ajamista?
      Nuo käärmeet on aina säikäyttäviä, minäkin niitä pelkään ja siks yritän tömistellä kun metsässä liikun. En tiedä auttaako se käärmeen karkotukseen, mutta pelko ainakin väistyy pikkuisen ;)

      Poista
  3. Upea etelän reissu. Tuollaisessa paikassa sielukin lepää.
    Jopa heititkin pahan kysymyksen, mietin sitä omaa mörköäni ja heti alko ahdistamaan. Miun mörkö asuu veneissä ja laivoissa ja kaikessa mikä kulkee veden päällä.
    En voi lähteä risteilylle enkä edes serkun mökille jonne mennään veneellä.
    Ajauskin hirvittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä onkin ikävä mörkö. Elämää rajoittava. Mistä lienee henkiin herännyt? Toivottavasti sille löytyy häätäjä!

      Poista
  4. kannatti lähteä etelään, varjoranta niin kutsuvan näköinen kuvissakin. Sinun kaarnaveneesi ovat ihkuja!
    ...jäin miettimään elämääni rajoittavia mörköjä...nyt ei kyl yhtään tuu mieleen, vaik taatusti niitä on, ainakin toisten mielestä, kun elän melko askeettisesti ja pienissä ympyröissä omiani touhuten;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus sitä vaan viihtyy omissa ympyröissään, joskus taas on niin tottunut omiin mörköihin, ettei osaa kaivata avarampaa elämää? Sinä taidat ihan viihtyä ;)

      Poista
    2. Mun mörkö? Uskallus luottaa että selviydyn yksin uusista paikoista. Yksinolo. Kumppanin poissaolo rinnalta sairauden takia.

      Poista
    3. Isot on möröt. Pieninä palasina ne taidetaan voittaa ;)

      Poista

Kerrohan ystäväiseni!