Kummalliset mustikkaretket

Uudella kotikylällä on etsittävä uudet marja- ja sienipaikat.

Yhtenä iltana aloitin . 
Tutkin karttaa löytääkseni pieniä metsäautoteitä, joiden päässä ei ole taloa, tai kesämökkiä. Löytyihän niitä. Sitten vaan koiruus kyytiin, ja katsomaan, millaiset maisemat tie varrella vastaan tulevat. Heti löytyi kaunista metsää ja sen verran mustikoita, että mahan sai täyteen. Pelkkä metsässä tassuttelu oli jo terapiaa sielulle. Mutta kun Tahvo oli käynyt vilvoittelemassa jossakin suo-ojassa ja tuli kyytiin korvia myöten turvekuorrutuksessa, muuttui terapia konkreettiseksi, sillä ison koiran pesu pienessä kylppärissä tietää turvekylpyä myös pesijälle... Varsinainen sotku.

Toisena päivänä lähdin toiselle tielle. Sen päässä oli kauan sitten autioitunut talo. Siinä oli lumoa, kun kiertelin  ympäriinsä ja yritin löytää vihjeitä sen entisistä asukkaista.

 Piha oli villiintynyt, mutta sitkeästi Ukonhattu, Humala ja ruusu taistelivat paikoistaan. Joku pensas, jota en tuntenut yritti haudata taloa, kuin Ruususen linnan ruusut. 

Ovi oli kutsuvasti raollaan, mutta sisään en hirvennyt mennä. Olisi saattanut torppa romahtaa päälle. Ja lähes kokonaan sammaleeseen hautautunut vene odotti edelleen rannassa vanhojen kalaretkien muistona.

Mikä lienee talon tarina. Mielellään sen kuulisin.
No löytyi vähän mustikoitakin tällä reissuulla ; )

Tänään lähdin taas "mustikkaretkelle".
Ajoin autiotalon liepeille ja kuljeksin metsää, söin mustikoita, mutta just loppunut ja pian taas alkanut sade ei innostanut kunnon keräämiseen. Pieni Peukaloinen seurasi touhujani. Kotiin lähtiessä oli matkassa pari sylillistä tuohenkäppyröitä naapurin mummolle sytykkeiksi, muutama Ukonhatun, Humalan ja Kielon taimi, ukkoskuuron kastelema koira ja kovasti märkä emäntäkin.

Mitähän seuraavalta mustikkaretkeltä löytyy ; )