lauantai 22. helmikuuta 2014

Juurtumispaikka


Viime kesänä söin omenan.
Ei se ainut syömäni omena ollut, mutta siitä mieleen jäävä, että pistin puolihuolimattomasti muutaman siemenen siitä multapurkkiin.

Ja nepä innostuivat kasvamaan. Pontevasti ne venyttivät varttaan ja tekivät toimellisesti lehtiä. Syksyn tullen ne jatkoivat viheriöimistään kuistin pöydällä, kun muu luonto jo teki ruskaa. En muista, minkä maan ompuista ne olivat tulleet ja ajattelin, etteivät ne kuitenkaan talven yli selviä. Pienten pakkasten jälkeen ne edelleen näyttivät niin sinnikkäille, että säälistä toin ne sisälle.


Putosihan lehdet aikanaan ja toinen pikkupuu kuivettui, mutta tämä toinen on sitkeästi pitänyt vartensa notkeana ja yhden silmun tuoreena latvassaan. Ja nyt, se ainokainen silmu yrittelee aukeamista.



Omenapuu on ollut minulle jonkinlainen elämän rauhoittumisen vertauskuva. Niinpä nyt, kaikenlaisten elämänmyrskyjen jälkeen, kun etsin itselleni kodilta tuntuvaa kotia, leikin ajatuksella, että etsin paikkaa, minne omenapuun saisin istuttaa. Jos vaikka ehtisin näkemään sen kasvamistakin.



Eilen ajelin töiden jälkeen viehättävällä syrjäkylällä. Tällaisessa kun saisi asua, mietin, missä maisema ruokkisi sielua joka säällä! Jututin vieraita, ystävällisiä ihmisiä ja sain taas yhden puhelinnumeron henkilölle, jolla saattaisi olla se joutava torppa. Kuulostellaan.

Voihan olla että vielä vietän elämäni kirkonkylän rivitalossa tyytyväisenä. Aika näyttää. Mutta nyt vielä hetken koputtelen näitä ovia ja etsin juurtumispaikkaa.

torstai 20. helmikuuta 2014

Takkuista etsintää


Välillä elämä takkuaa.
Haluaisin asumaan maalle. Etsin paikkaa, jonne omenapuuni istuttaisin.
Oikeaa ovea en vaan vielä ole löytänyt, vaikka monia olen kolkutellut.




Välillä mietityttää, olenko oikeilla jäljilläkään. Yritän kuulostella johdatusta. Mutta kun ei selkeää muutakaan tunnu esiin nousevan, jatkan tähän suuntaan.




Jonain päivänä kirkastuu.
Tavalla tai toisella.
Tulen kotiin.

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Onko teillä luurankoja kaapissa?

Minulla on.
Tai nyt ne on olkkarin lattialla ihmeteltävänä.



Tänään oli työtön päivä, mikä käsillä tekijälle tarkoittaa ahkeraa omien hommien tekemisen mahdollisuutta ; ).
Pidin katiskarullan avajaiset. Muoviin pakatusta kääröstä löytyi vähän liian vetelää verkkoa, joten työt piti tehdä osittain kaksinkertaisesta.


Tällaisia alastomia ruttukasoja nämä tässä vaiheessa ovat. Saas nähdä, miten muuttuvat, kun saavat massaa pintaan ?

Mukavaa päivää sinulle siellä, missä lienetkää, mitä teetkään!

tiistai 11. helmikuuta 2014

Joskus ei saa mitään aikaan.

Tuli pysähdys.
Käsityötauko. Luomaton luova tauko.


Tänään tein kyllä hoivaosaston vanhusten kanssa käsitöitä. Jopa yksi pappa suostui virkkaamaan ketjusilmukoita. ; ). Mutta oma virkkukoukku ja keskeneräinen työ odottaa korissa. On joku sisäinen jäiden lähdön aika.

 

 
Jotain ihan muuta odottaa syntymistään.
Katiskaverkkorulla odottaa lattialla. ehkä jo huomenna avaan sen...

tiistai 4. helmikuuta 2014

Hiirulaisen hieno maja

Hiirulaisen hieno maja
oli vanha kenkäraja
 
Siellä hiirulainen eli,
pienoisiaan paimenteli.
 
 
 
 
Pesi niitä, neuvoi noita,
pienoisia palleroita.
 
 
 
 
Antoi maitoa ja pullaa,
lauloi illoin tuutilullaa.
 



 
 
Tää oli mukavaa. Tehtiin kollaasitekniikalla kuka mitäkin. Soile vähän pomotti, muuten oltiin, kuin vanhan ajan ompeluseuroissa.
 
Minulla oli päässä pyörinyt tuo lastenloru ja kun sopivasti oma talvimono päätti hajota, niin siitäpä sain hiirulaiselle hienon kodin.
 
Kannattaa kokeilla, tekniikka on helppo: Päällystä mitä tahdot paperilla, kankaalla, helmillä...mitä mieleen juolahtaa, käytä runsaasti liimaa ja liisteriä, läträä sormin, maalaa, tai lakkaa päälle jos huvittaa, irrota mielikuvitus vanhoista kaavoista ja katso mitä syntyy. ; )
 
 
 
 
Hiirulaisen ali...tai ylivuokralaisena pesii pikkuinen lintu.
Itse hiirulainen on vielä mietinnässä, kun hiirenharmaata virkkauslankaa ei ollut kotona.
 
Leikitään. ; )
 
(Ps tänään ei taas kuvakokoja saa muokattua, paitsi alussa... pöh )