tiistai 28. toukokuuta 2013

Pikku projekti paperimassasta.

Kai minulta puuttuu itsesuojeluvaisto.
Syksyllä keksin, että pitää tehdä mainoseläimet KäpyGallerialle. JOO! Kiva homma.
 Äkkiäkös minä ne väsään. 

Syksyllä heti aloitin. Sain katiskarungot valmiiksi. Joulun jälkeen pääsin jatkamaan. Ja sitten sain jatkaa....ja jatkaa ja jatkaa. Koko kevään kerran viikossa monta tuntia olen näiden kanssa painiskellut. Pikkaisen jo alkoi maistua puulta ainainen paperimassan veivaaminen. Ja varsinkin tuo lasikuitupinnoitus ylitti taitoni ja voimavarani. Onneksi välillä sain työkavereita, muuten vääntäisin vieläkin massaa vauvapunkassa. 
Kiitos vaan kovasti Emilia ja Marja-Leena!

Mutta nyt ollaan tässä! 
KIVA! Melkein valmiina.
Paljon on opittu, ihan vähän viisastuttu (en enää ikinä lupaa.... Paitsi huomenna ehkä )
Hyvä kuitenkin kun tuli ryhdyttyä.

 

 "Tekevälle tuppaa sattuilemaan


 Varsinkin jos sattuu tuppailemaan


 Ja löysä päässä lähtee hattuilemaan


 Eikä sorru vanhaan vitsiin ,eikä vilunkiin."
(jonkun oikean runoilijan runo se on )


Näin se on ystävät hyvät!
Jatketaan leikkimistä!

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Mitä näet ensimmäisenä?

Mitä sinä näet aamulla ensimmäisenä, kun heräät?


Tässä minun ikkunannäkymäni, kun tuomi, viinimarja ja voikukat kukkii aamuauringossa ja sireeni on nupullaan. Huonosti nukutun yönkin jälkeen tästä ilahtuu. Kun vielä linnut laulaa ja ikkunan yläpuolella olevasta pääskysen pesästä kuuluu kotoista lörpöttelyä.


Ja sama näkymä illalla viimeisenä, kun kaukaisessa metsässä vielä viipyy auringon häivä ja viisaat voikukat on jo käyneet nukkumaan. Ilmassa leijuu tuomen ja koivun tuoksu ja käki kukkuu läpi yön.
Nyt on kesä. ; )
Pysähdytään hetkeksi ja huomataan se.

torstai 16. toukokuuta 2013

Avaa sydämesi mulle

On pitänyt välillä vetää henkeä käsitöistä ja riehua pihalla milloin kirves, lapio, tai talikko kädessä.
Mutta tänään oli juuri sopiva sää maalata nalle.



 Ensin pistin vaaleaa pohjaväriksi. Jotain lateksin serkkua, mitä sattui olemaan.



 Sitten sekoitin sopivan ruskean ja lärväsin pintaan.



Ja siihen päälle toista ruskeaa ja kolmatta ja paria harmaata ja mustalla kuono ja silmien korostus.



Ja vielä pisara valkeaa, että tulee pieni pilkahdus silmiin.
Siinäpä iso osa päivästä vierähti muita murheita miettimättä.

Massan kuivatteluvaiheessa repesi nallen sydämen kohdalle aukko. En raaskinut sitä peittää, se tuntui tulleen just oikeaan paikkaan ja antoi ajatusta työlle. Silloin en vielä arvannut, että itsellä on yllättävä asumusero edessä. Nyt tuntuu, niinkuin joku alitajuinen juttu olisi pistänyt tekemään siihen heikon kohdan ja nallen sydän murtui viestinä siitä, mikä oli jo vaikuttamassa, mutta mitä en itse nähnyt.

Mietin nallelle nimeksi jotain särkyneestä sydämestä, mutta ehkäpä nallella onkin sydän auki ja se on valmiina ottamassa vastaan uutta elämää pilke murheen vierellä silmäkulmassa... Siksi nimi: " Avaa sydämesi mulle... " ; )

Tässäpä toivutaan maalausterapian ja ystävien rukousten avulla. Onneksi on kevät, eikä luonnossa tulvivaa iloa voi ohittaa.



Tuomen hiirenkorvat tuokoot iloa sinunkin tähän hetkeen!

torstai 9. toukokuuta 2013

Valkoista vain.

Elämä on vähän potkinut, eikä ole käsityöt oikein sujuneet, mutta terapiakseni aloin maalaamaan olohuoneen kattoa. Voisin siitä kuvankin laittaa, kas tässä:










No siinä se oli. Valkoista vain ; )
Katon maalaaminen on rankka puuhaa, kun niska tahtoo katketa. Sen maalaa, kun on pakko, kun ei ennemmin pääse mukavampiin hommiin.
Vielä yksi kaistale. Sitten se on valmis.

Sataa. Se tietää vihreyttä.
Nautitaan siitä. Ja käen kukunnasta.


lauantai 4. toukokuuta 2013

Virkattu muotokuva

Tässä on ystäväni Tahvo. Jo seitsämän vuotta se on ollut mitä rakastettavin, hirviömäisin, huumorintajuisin ja omapäisin koiraystävä, mitä saattaa olla. Sen pentuvuosina lentelin milloin lumeen, milloin kuraan sen hihnan perässä roikkuessani. Usein istuin sen mahan päällä keskellä jalkakäytävää keskustelemassa siitä, kuka meillä oikeasti on pomo. 

Monesti olin lähes valmis hirttämään sen lähimpään puuhun sen rämäpäisten temppujen tähden, mutta yhtä usein sen voitti sydämeni rakastamalla  koko karvaisella olemuksellaan minua ja kaikkia lähellään eläviä ihmisiä. Elimme silloin muutaman vuoden työyhteisössä, jossa pyrittiin auttamaan päihteiden käyttäjiä takaisin elämään. Näillekin ihmisveljille Tahvo jakoi koiruusmaisen elämisenilonsa ja ystävyytensä ilman "luokkarajoja" ja sai toimia terapiakoirana omaperäisellä tavallaan.


Tässä kuussa Tahvo täyttää seitsämän vuotta. Se on jo rauhoittunut, nivelet jo natisevat, eikä se ravaa viittä kilometriä läpi pusikoiden silläaikaa, kun minä marssin yhden. Mutta omapäisyyttään ja kykyään rakastaa jokaista ohi kulkevaa ihmistä se ei ole menettänyt.

Siksipä päätin yrittää virkata siitä muotokuvan...
.


Ei siitä ihan näköinen tullut... 
Mutta olisiko vähän niinkuin Englannin kuningattaren muotokuva? 
 Jokseenkin naivistinen versio?



Herra Tahvo yritti ottaa selvää siitä ja huomasi, ettei se ainakaan syötävää ollut. 
Muulla ei niin väliä. ; )

perjantai 3. toukokuuta 2013

Mäyräkoira


 Kyllä elämä kolhii.


Antaa lyhyet jalat


ja pitkän matkan.
Voi mäyräkoiran elämää. Vuh.